Sanna Marin ja Markus Räikkönen repäisivät - paljonpuhuva veto erohuhujen keskellä!

Pääministeri Sanna Marin, 37, (sd.) ja hänen aviomiehensä Markus Räikkönen, 37, edustavat nykypäivänä harvoin yhdessä.
Seiska kertoi keskiviikkona (12.4.), että viimeisen neljän kuukauden sisällä pariskunta on esiintynyt julkisuudessa kahdesti, 6.12. Linnan itsenäisyyspäiväjuhlissa sekä 29.3. vaalikauden päättäjäisissä, joita pääministeri emännöi.
Vaikuttaisi siis siltä, että Sanna ja Markus esiintyvät yhdessä vain silloin, kun valtiotason edustustehtävät sitä vaativat.
Sannan ja Markuksen avioliitosta on viime aikoina liikkunut erohuhuja. Maaliskuussa Markus nähtiin läheisissä tunnelmissa vieraan naisen kanssa ravintolassa sekä yökerhossa.
Vaalitulosten jälkeen Sanna on kertonut luopuvansa SDP:n puheenjohtajuudesta ja siirtyvänsä pelkäksi rivipoliitikoksi. Myös Markus ilmoitti viime viikolla jättävänsä työpaikkansa riskipääomayritys Headlinessa.
Aviopari vietti pääsiäisen erillään. Sanna matkusti Pariisiin kansanedustajakaverinsa Ilmari Nurmisen, 32, kanssa, mutta Markus ei ilmeisesti ollut matkalla mukana.

Eilen torstaina Sanna ja Markus kuitenkin edustivat yhdessä valtiopäivien avajaiskonsertissa. Sanna julkaisi Instagram-videotarinoissaan yhteiskuvan, jossa hän poseeraa aviopuolisonsa rinnalla.

Kuvassa nähdään parin lisäksi Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar ja hänen puolisonsa Johan Fager.
Markus yllätti someseuraajansa uudelleenjulkaisemalla Sannan kuvan Instagram-videotarinoissaan. Markus ei kirjoittanut päivityksen yhteyteen mitään.