Samu Haber on kesän kuumin keikkakunkku – suosikkipoppari valloittaa festarit nyt suomeksi

Samu Haber, 47, on yksi festarikesän 2023 kiinnostavimmista ja työllistetyimmistä artisteista. Sunrise Avenue -yhtyeen ex-tähtisolisti kiertää liki kaikki valtakunnan suurimmat festivaalit.
Tiedot perustuvat verkon suositun keikka- ja uutissivusto Keikkakunkku.fi:n kalenteriin.
Samu Haber ja JVG valmistelevat huippusalaista projektia - "Eihän me voida..."
Samu aloitti soolokeikkailun suomeksi lokakuussa.
– Olen koko tähänastisen urani toki päässyt nauttimaan huikeita juttuja ja tehnyt kaiken sydämestäni mutta myös pyrkinyt aina kohti jotakin seuraavaa saavutusta, Samu kertoi tuolloin.
– Nyt fiilis on se, että voisin vain nauttia laulujen tekemisestä ja Suomessa keikkailuista, ja katsotaan minne se vie. Suomi-keikkailusta minulla on aika vähän kokemusta, ja odotan innolla, että pääsen biisien kanssa lavoille ja ihmisten luo.

Oho! Samu Haberin Etel-rakkaan hurja tyyli käänsi katseita – kuva
Syksyllä 2022 ilmestyi myös Samun suomenkielinen debyyttialbumi Pelastetaan maailma.
– Jos joku olisi sanonut muutama vuosi sitten, että julkaisen täyspitkän albumin suomeksi, olisin pitänyt ajatusta varsin outona.
– Olen todella onnellinen, että seurasin sydäntäni ja uskalsin ottaa urallani uuden jännittävän askeleen, josta monen silmin oli järki kaukana. Vatsa on täynnä perhosia ja sydän täynnä rakkautta.
UMK:n juontaja Samu Haber joutui somekohun keskelle - näin kansanedustaja puolustaa laulajaa
Samu Haberin lisäksi festarikesän kestosuosikkeja ovat Erika Vikman, Juha Tapio ja Vesterinen yhtyeineen. Myös Portion Boys paahtaa täysillä ja kesäkeikkailee jopa Samuakin enemmän. Lauri Tähkä esiintyy kesällä vain kuudesti festarilavoilla.
Lue lisää kesän festareista tuoreimmasta Seiskasta!
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.