Salatut elämät -tähti Markku Pulli avautuu elämänmuutoksestaan: En huolehtinut itsestäni

Näyttelijä Markku Pulli, 34, kertoo tekemästään elämänmuutoksesta, jonka seurauksena sekä hänen ruokailu- että liikuntatottumuksensa ovat menneet uusiksi.
– Olen ollut vuodesta 2015 lähtien vegaani. Liikuin silloin silti liian vähän, enkä huolehtinut itsestäni riittävän hyvin työnteon ohella.
– Kun sitten halusin lentokouluun, mietin, että samalla on saatava elämä kuntoon. Jos haluan olla työelämässä pitkään ja olla lentäjänä, niin kroppa ja mieli pitää olla kunnossa.
Näyttelijä palkkasi itselleen personal trainerin auttamaan elämäntaparemontissa.
– Pikkuhiljaa olen sitten vuosi vuodelta saanut hommaa eteenpäin. Haluan olla joka vuosi paremmassa kunnossa, mitä vanhemmaksi tulen. Se on tavoitteeni ja yksi haaveeni.
Markku sanoo, että hänellä on joskus ollut alamäkiä, mutta niistä huolimatta hän on pitänyt päätöksestään kiinni.
– Pitää vain jaksaa mennä eteenpäin. Voin tällä hetkellä tosi hyvin, hän iloitsee.
Viime syksystä asti Markku on harrastanut crossfittiä, ja hän on havainnut kuntonsa kehittyneen entisestään.
– Tarkoitus on päästä kesäkuntoon. Mutta yritän miettiä sitä niin, että hyvinvointi vaatii pitkäjänteisyyttä. Valintoja oman terveyden eteen täytyy tehdä päivittäin – ei ole oikotietä onneen. Ja tärkeintä on tietysti hyvä fiilis.