Radiotyöt hylkäävä Jaajo Linnonmaa ei lepää laakereillaan – teki maailmantähtien suosimasta pelistä bisneksen

Jaajo Linnonmaa ilmoitti äskettäin, että hän jättää suositun Aamulypsy-radio-ohjelman.
Jaajo on juontanut tiiminsä kanssa aamuohjelmaa jo vuosia eri kokoonpanojen kanssa.
Suosikkijuontaja kertoi itse kohupäätöksestään julkisuuteen. Ratkaisun taustalla olivat perhesyyt.
Myös Diili-ohjelman kasvoina tunnettu Jaajo ei kuitenkaan ole jäämässä tyhjän päälle. Hän on tunnettu monialayrittäjänä.
Jaajon yritysryppääseen kuuluvat esimerkiksi t-paitoja kotiovelle toimittava firma, viinibaari ja Extreme Run -juoksutapahtumia järjestävä yhtiö.
Jaajo Linnonmaa jättää Aamulypsyn - näin juontaja perustelee lopettamispäätöstään
Seiskan selvityksen mukaan Jaajo on aloittanut hiljattain myös uusia bisneksiä.
Jaajon uusi aluevaltaus on hänen Ruotsista maahantuomansa boxbollen-peli.
Urheilumuodossa lyödään pientä palloa, joka on kiinnitetty narulla päähän asetettavaan pantaan. Laji kehittää koordinaatiota ja rytmitajua.
Tuote on lyönyt itsensä läpi maailmalla etenkin reaktionopeutta harrastavien urheilijoiden ja nuorten parissa.
Jaajon yritys Wazzup Oy on rekisteröinyt huvituksen maahantuonnin yksinoikeuden itselleen.
Kyseisestä tuotetta myydään muun muassa R-kioskeissa.
Pallopelin suosiosta maailmalla kertoo se, että kyseisen tuotteen mannekiinina rapakon takana.
Amerikassa peliä mainostavat tosi-tv-tähti Khloé Kardashian ja ex-jalkapalloilija Steven Gerrard.
Kyseiset maailmantähdet ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa hassuttelua pallon kanssa.
Jaajo ei ole avannut vielä tulevaisuuden suunnitelmiaan radion loputtua.
Huhuihin Aamulypsy-juontajien välirikosta selvyys - Jaajo Linnonmaan päivitys paljasti tilanteen