R-kioskin kassalta näyttelijäksi! Aikuiset-sarjan tähti Elias Salonen menneisyydestään: Olin Jokereiden maskotti

Suomen kuumimpiin nuoriin näyttelijänimiin lukeutuva Elias Salonen on kulkenut pitkän tien Kultainen Venla -ehdokkaaksi.
Nelosen ja Ruudun Piiritys-sarjan päärooli pirullisena Ilpo Larhana olisi vaativa kenelle tahansa näyttelijälle. Eliakselle sitä voi kuitenkin pitää raketin lailla nousevan uran luontevana jatkumona.
Videolla Elias Salonen selostaa Seiskalle Ilpo Larhan rikollisrooliaan:
Helsinkiläisnäyttelijä nousi yleisön tietoisuuteen keväällä 2019 tähdittäessään Anna Airolan kanssa Ylen suosittua draamakomediaa Aikuiset.
– Tuntuu ihanalta päästä tekemään näin kiinnostavia töitä. Nautitaan tästä hetkestä ja otetaan kaikki irti, eläväinen Elias iloitsee Seiskalle psykoottisen palkkatappajan rooliasussaan.

Vain muutamia vuosia sitten näyttelijänalku oli lyödä hanskat tiskiin. Elias oli hakenut vuosi toisensa jälkeen Teatterikorkeakouluun pääsemättä sisään.
– Putosin monta kertaa viimeisessä vaiheessa. Otti aika koville, kun tuntui, että joka vuosi sisäänpääsy oli ollut niin lähellä. Sitä halusi vain enemmän ja enemmän, Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukion kasvatti muistelee.

– Kun en päässyt kouluun, työskentelin vuosia Karhupuiston R-kioskin kassalla. Olen ollut myös Messukeskuksen narikassa ja Jokereiden lätkämaskottina Hart-wall-areenassa. Ja ihan helvetin hyvä, että olen ollut!
Jussi-palkitut työkaverit Jussi Vatanen ja Petri Kotwica eivät säästele adjektiiveja kuvailleessaan Elias Salosen työpanosta Piiritys-sarjassa.
– Tiedän hänen aivan uskomattoman lahjakkuutensa. Hän suoriutuu vaativasta Ilpo Larhan roolista 150-prosenttisesti, Petri kehuu.
– Eliaksen kanssa on ollut kiva näytellä, olemme yrittäneet saada luotua kohtauksiin dynamiikkaa. Hän on tosi karismaattinen nuori näyttelijä ja pääsee vielä pitkälle, Jussi hehkuttaa.