Presidenttisuosikki Mika Aaltolan avoin haastattelu Seiskassa: Ilman vaimoani olisin sänkyperuna

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, 53, saapui itsenäisyyspäivän vastaanotolle kuvankauniin vaimonsa Kirsin, 36, kanssa.
Pariskunnan kahdeksan kuukauden ikäinen poika oli jäänyt kotiin isoäidin hoiviin.
– Isovanhemmat ovat meillä tärkeässä roolissa, niin kuin varmasti monessa muussakin perheessä, Kirsi kiittelee.
Presidenttispekulaatioissa pyörivä Mika Aaltola päätyi Kääk-juoruihin - näin hän reagoi
Kirsi ja Mika tapasivat keväällä vuonna 2017 työtehtävissä. Suhde muuttui ripeästi rakkaudeksi, ja häitä juhlittiin syyskuussa 2019.
– Kun ikää on jo 53 vuotta, pitää näissä asioissa edetä ripeästi. Elämä kulkee niin nopeasti.
Parisuhteensa salaisuudeksi he kertovat huumorintajun.
– Voimme vitsailla toisistamme ja silti olemme toisiimme tyytyväisiä, Kirsi paljastaa.

Mika kehuu vaimoaan huomattavasti vuolaammin.
– Kirsi tuo elämääni levollisuutta. Lisäksi hän on loistava arjen hallinnassa ja visioi, mitä pitää tehdä seuraavaksi.
– Itse olen vähän kankea käytännön asioista. Kirsi on rivakka ihminen, meillä liikutaan ja urheillaan paljon. Ellei Kirsi työntäisi minua eteenpäin, olisin sänkyperuna.
Lue Mikan haastattelu perjantaina ilmestyneestä Seiskasta!
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.