"Pömppävatsa" - HS:n Käärijä-kirjoituksesta repesi someraivo

käärijä eli jere pöyhönen
Mainos
Mainos päättyy

Suomen euroviisuedustaja Käärijä eli Jere Pöyhönen, 29, on kevään aikana noussut superjulkkikseksi.

Käärijä ylsi Cha cha cha -biisillään toiselle sijalle viime lauantaina järjestetyssä Euroviisu-finaalissa.

Ruotsin Loreen vei voiton, joka on aiheuttanut suurta ihmetystä somessa. Yleisöpisteiden perusteella Käärijä oli ylivoimainen suosikki, mutta lopulta Loreenin saamat pisteet ammattilais­raadeilta koituivat Suomen kohtaloksi kilpailussa. 

Käärijä lensi takaisin Suomeen eilen sunnuntaina (14.5.). Lentoasemalla häntä oli vastassa suuri joukko faneja, jotka toivottivat hänet tervetulleeksi takaisin kotimaahansa.

Mainos
Mainos päättyy

Käärijää on pidetty julkisessa keskustelussa kisojen moraalisena voittajana, ja ihmiset ovat käyneet kommentoimassa Käärijän somejulkaisua lohduttavilla kommenteilla.

Käärijä on itse kertonut olevansa pettynyt kakkossijaansa. Somessa ja esimerkiksi Jodel-keskustelusovelluksessa Käärijää on hehkutettu koko viikonlopun ajan, myös finaalin ratkettua. 

Viisuhopeaan pettynyt Käärijä pyytää anteeksi Suomen kansalta

Helsingin Sanomien pääkirjoitusta Käärijästä on kuitenkin kritisoitu rankoin sanoin Jodelissa.

HS:n jutussa mainitaan esimerkiksi Käärijän ulkonäöstä sekä hänen olemuksestaan.

 Hän on pikkuinen peikko, jolla on pottakampaus, pömppävatsa, kömpelöt tanssiliikkeet ja epävireinen ääni. Laulaja on jopa jakanut meille tiedon haavaisesta paksusuolentulehduksestaan. Sekin muistuttaa, mistä tämä tarina kertoo: häpeän voittamisesta, HS:n jutussa mainitaan.

Mainos
Mainos päättyy

Käärijä on julkisuudessa kertonut, että hänellä todettiin yläasteella haavainen paksusuolentulehdus eli colitis ulcerosa. Se on tulehduksellinen suolistosairaus.

Jotenkin ihan sairasta, että Käärijää väitetään esim. Hesarin toimesta pömppövatsaiseksi. Kyseessä ihan normaalivartaloinen ihminen, jolla on sisäelimet ja ei 0% rasvaa kehossa, aloituksessa mainitaan.

Viisuista jäännitysnäytelmä: Loreen voitti - kansa kannusti Käärijää

Yli 1 300 käyttäjää on ilmaissut olevansa samaa mieltä keskustelun aloittajan kanssa.

Joo ei todellakaan ok. Missä kehorauha? Eräs fani kirjoitti.

käärijä euroviisut 2023
Käärijän esiintyminen Euroviisujen finaalissa sujui täydellisesti.

Jodel-käyttäjät huomauttivat, että Käärijällä saattaa esiintyä turvotusta johtuen sairaudestaan.

Mainos
Mainos päättyy

Kaiken lisäksi suolistosairaus, joka turvottaa. Mitä vittua HS.

Ottamatta muuten kantaa asiaan, pömppövatsa on täysin normaali. Lähes kaikilta löytyy vähintään pieni pömppö. Viihdeteollisuudessa vaan edelleen normina on tiukaksi treenattu sixpack, joka kansan keskuudessa on kaikkea muuta kuin normaali, toinen totesi.

Monet olivat sitä mieltä, että Käärijällä on täysin normaali vartalo, ja että maininta "pömppövatsasta" on aiheeton sekä virheellinen.

Siis mitä! Hyvännäköinen normaali vartalo wth (suom. mitä helvettiä)?

Jos naisesta olis kirjoitettu "pottatukkainen pömppövatsa jonka sävelkorva ei ole täydellinen" niin olisi eri ääni kellossa monella. Mitä vittua ihan oikeasti.

Miehille myös kehorauha!! Kärtsärillä on ihan normaali vartalo.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
"Pömppävatsa" - HS:n Käärijä-kirjoituksesta repesi someraivo