Podcast: Henny Harjusola poltti yli 100 000 euroa kauneusleikkauksiin

Kauneusvaikuttaja ja kampaamoyrittäjä Henny Harjusola ei ole kiristellyt lompakonnyörejään leikkauspöydälle mennessään.
Henny paljastaa Nätit tytöt -podcastin tuoreessa jaksossa Jonna Joutsenelle ja Linda Lietsalalle, paljonko rahaa hänellä on todellisuudessa kulunut erilaisiin kauneusoperaatioihin.
Henny kertoo, että hänen omaan transitioprosessiinsa ovat kuuluneet hormonihoidot, jotka ovat jatkuneet jo vuosia. Henny on halunnut niiden lisäksi muokata kehoaan feminiinisemmäksi kauneusleikkauksilla.
Farmi-ohjelman tähti arvelee käyneensä noin kymmenessä erilaisessa kauneusoperaatiossa. Hän kuvailee kauneusihanteensa olevan "överi".

- Kaikki ihmiset eivät ehkä ymmärrä sitä, mikä mun visio itsestäni on. Olen kuullut usein sitä, että "oot tollanen överi" ja "eihän tuossa ole mitään järkeä", että "pilaat itsesi". Mutta minun päässäni on visio siitä, mitä haluan toteuttaa itseni kanssa.
- En ole ikinä siis laskenut tarkkaa summaa leikkauksistani, mutta oletettavasti ainakin 100 000 euroa on niihin varmasti mennyt tähän päivään mennessä. Mutta se on vähän sellainen, että oikein rupeaa vituttamaan, kun pitää miettiä tuollaista. Kelatkaa, minkä kämpän olisin saanut noilla rahoilla, Henny pamauttaa.
Henny on käynyt neljässä brazilian butt liftissä. Lisäksi hän on käynyt kahdessa rintaleikkauksesssa, ja hänelle on tehty hiustensiirto, rasvaimu, nenäleikkaus, brow lift eli kulmien kohotusleikkaus ja lip lift eli huulen nostoleikkaus.
Hän on kuvannut edellä mainituista toimenpiteistä videoita Youtube-kanavalleen, jossa on 107 000 tilaajaa.
Kauneusleikkauksissa käyneen Henny Harjusolan katetrikauhu: ”Yhtäkkiä olin yltäpäältä veressä”

Jakson aiheena on sukupuolidysforia sekä kauneusleikkaukset. Keskustelussa käydään läpi kauneusleikkausten lisäksi myös Hennyn uraa ja sitä, kun hän kertoi suurelle yleisölle olevansa transnainen.
Henny kuvailee tuntemaansa kehodysforiaa suurin piirtein samoilla sanoilla, kuin mitä hän kertoi Seiskan haastattelussa keväällä 2021.
– Koko kroppa tuntuu siltä kuin pukisi liian pienet kengät, jotka on sidottu tosi tiukalle, ja niissä on pakko kävellä, vaikka sattuu. Nauhat ovat nyt auki ja kengät paljon paremmat, hän luonnehti ensimmäisen rintaleikkauksensa jälkeen Seiskalle.
Tältä rasvaimussa ja rintojensuurennuksessa käynyt Henny Harjusola näyttää nyt – katso!
Nätit tytöt -podcast löytyy Supla-palvelusta.