Petteri Orpo saa kotona kritiikkiä: 19-vuotias tyttäreni avautuu huolenaiheistaan

Petteri Orpo
Mainos
Mainos päättyy

Eduskuntavaaleihin on enää runsas viikko aikaa. Seiska tapasi kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon, 53, kesken kuumimpien vaalikiireiden hänen omassa kotikaupungissaan Turussa.

Edessä on viikonloppu kotona, mutta ohjelmassa toki kampanjakiertue omassa vaalipiirissä.

– Pari viikkoa on nyt menty tukka putkella aamusta iltaan ympäri Suomea. Perheelleni kiireet eivät ole mitään uutta, sillä olen ollut kansanedustaja ja osat viikosta poissa kotoa käytännössä siitä lähtien, kun lapset olivat hyvin pieniä. Ministerinä työviikot kestivät pahimmillaan maanantaista maanantaihin, Petteri kertoo.

Seiska vei Petteri Orpon pubiin – kippis Natolle!

Mainos
Mainos päättyy
Kampanjatyö tuo arkisin Petterin useammin kotikaupunkiinsa Turkuun kuin yleensä. – Ihmisten kohtaaminen on yksi tärkeimpiä juttuja politiikassa, Petteri sanoo.
Kampanjatyö tuo arkisin Petterin useammin kotikaupunkiinsa Turkuun kuin yleensä. – Ihmisten kohtaaminen on yksi tärkeimpiä juttuja politiikassa, Petteri sanoo.

Mahdollinen tuleva pääministeri lupaa ottaa vastuun perheensä viikonlopun ruokahuollosta.

– Tänään kokkaan perheelle mökkijärveltä Kainuusta kalastamaani ahventa, jota on viime kesältä vakuumissa pakastettuna. Paistetun ahvenen kanssa kermaviilikastike ja tilliä niin paljon kuin sekaan mahtuu, Petteri suunnittelee.

Turun Kauppahallissa Petteri Orpo on tuttu näky. – Vaimo kantaa viikolla pääsääntöisesti vastuun ruokahuollosta. Viikonloppuisin se on minun hommani. Ruuanlaitto ja sen suunnittelu on myös tärkeä rentoutumiskeinoni.

Maria Veitola puolustelee yökyläilyä Petteri Orpon luona − "Nuolit pehvaa koko ajan"

Petterin kotijoukkoihin kuuluvat syyttäjänä työskentelevä Niina-vaimo sekä lukioikäiset tytär ja poika.

Puoluejohtaja ja ministeri Petteri Orpo on Niina-puolisonsa kanssa tuttu näky itsenäisyyspäivän linnanjuhlissa.
Puoluejohtaja ja ministeri Petteri Orpo on Niina-puolisonsa kanssa tuttu näky itsenäisyyspäivän linnanjuhlissa.
Mainos
Mainos päättyy

– Koko perhe on tärkeässä roolissa kampanjan tukijoukoissa. He toki tukevat, mutta eivät kritiikittömästi. Etenkin 19-vuotiaalta tyttäreltäni saan paljon sparrailua siitä, mitä nuorten elämässä tapahtuu oikeasti. Maailma muuttuu, ja uudet sukupolvet ajattelevat monesta asiasta niin eri tavalla.

Puoluepomo kertoo kuuntelevansa tyttärensä neuvoja tarkalla korvalla.

– Hän korostaa erityisesti, että yhteiskunta kestää sosiaalisesti, koulut pysyisivät hyvässä kunnossa ja kaikki saisivat mahdollisuuksia. Myös ympäristö ja luonto ovat tärkeässä roolissa, Petteri kertoo tyttärensä huolenaiheista.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan