Nanna Karalahti avautuu julkisuusuransa alusta Jere Karalahden salarakkaana: "Minua vihattiin todella paljon"

Hyvinvointivaikuttaja Nanna Karalahti, 34, vieraili Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa. Nanna puhuu jaksossa avoimesti julkisuudesta.
Hän muistelee jaksossa vuoden 2013 alkua, kun lehdet kirjoittivat hänestä ensimmäisiä kertoja.
- En ymmärtänyt julkisuudesta yhtään mitään. Ja kun tuli se eka juttu, ja siellä oli Suomen googlatuimmat urheilijat ja Nanna Koivisto ykkösenä! Olin ihan, et hirveetä! A) Mä en ole urheilija ja b) että ihmiset oikeasti googlaa ja haluaa tietää, kuka mä olen, Nanna kertoo.
- Sillon tein tietoisen päätöksen, että en halua antaa mihinkään mitään. Minähän olin ensimmäisen vuoden täysin hiljaa.
Nanna Karalahdelle mojova potti: nosti firmastaan palkkaa, lainaa ja osinkoa
Nanna pongahti julkisuuteen 26-vuotiaana jääkiekkoilija Jere Karalahden salarakkaana. Hän osallistui Fitnesspäiväkirjojen ensimmäiselle kaudelle tehden tv-debyyttinsä vuonna 2014.
- Minua pyydettiin siihen monta kertaa, ja sanoin, että en ole vielä valmis, Nanna kertoo.
Hän kuuli kuitenkin, että kaikki ohjelman materiaali olisi hänen itsensä kuvaamaa.
- Ajattelin, että okei, jos haluan sen aidon kuvan tuoda selkeästi esiin, niin tämähän on paras väylä siihen. Nyt saan ihmiset tutustumaan minuun, ja ne joko tykkäävät tai sitten eivät, koska sitä ennenhän minua myös vihattiin todella paljon.
Nanna ja Jere Karalahden lomamatka sai uuden käänteen - eivät päässeet maahan
Hän kertoo, että ihmiset eivät oikeastaan sietäneet häntä.
- Se alkuleima oli vähän semmoinen perheenrikkoja ja fitness-bimbo. Ihmiset eivät tunteneet mua ollenkaan.
Nanna mielestä ihmiset saavat muodostaa mielipiteensä hänestä vapaasti, kunhan tekevät sen hänen itsensä pohjalta.
- Jos nyt olen julkisuudessa, niin olen siellä itseni vuoksi enkä Jeren puolisona, hän sanoo.