Pate Mustajärvi ottaa kantaa Popedan ympärillä velloneeseen kohuun: ”Kukin reagoi tavallaan”
Popeda-yhtyeen laulaja Pate Mustajärveltä julkaistiin Youtube-video muutama päivä sitten.
Videolla hän kertoo muun muassa päätöksestään, jonka hän taannoin teki Popedan suhteen. Viime kuussa julkisuudessa nimittäin uutisoitiin siitä, että Popeda lopettaa vuonna 2023. Tuolloin Popeda esiintyy viimeistä kertaa Tampereen Ratinassa syyskuussa.
Shokki-ilmoitus: Pate Mustajärvi lähtee Popedasta
Julkisuudessa käytiin läpi lopettamisuutisen jälkipyykkiä. Esimerkiksi yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki kertoi sosiaalisessa mediassa tuolloin, että kyseessä oli Paten oma päätös.
Popedan Costello harmissaan bändin lopettamisesta: "Mustajärven henkilökohtainen päätös"
Videolla Pate toteaa kertoneensa päätöksestään muulle bändille ja yhtyeen taustajoukoille maaliskuussa 2022. Hän sanoo, ettei halunnut kertoa päätöksestään aivan viime metreillä.
- Kukin reagoi (ilmoitukseen) tavallaan.
- Miksi ihmisen pitää aina ajatella toisten mielipidettä, ennen kuin päättää oman elämänsä valinnoista, Pate siteeraa Seura-lehden kuntobloggari Pauli Reinikaista.
Videolla Patelle esitetään kysymys tulevaisuudesta.
- Eihän tiikeri raidoistaan pääse. Varmasti jollekin estradille vielä nousen, ei siinä mitään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisi tässä hetken pohtia sitä, mitä isona tekee, hän avaa videon loppupuolella.
Seiska uutisoi äskettäin siitä, että viime viikon perjantaina (9.12.) Paten esiintyminen Popedan keikalla Haminassa herätti hämmennystä.
- Pate oli keikan alusta saakka ihan omissa maailmoissaan. Välillä Pate hoki vaan samaa lausetta vähän kun itsekseen: ”Tänään on hyvä päivä. Tänään on hyvä päivä...”. Ikävä kyllä miehen keikkakunto oli kaukana siitä, mitä se on joskus ollut, pettynyt Popeda-fani totesi Seiskalle.