Lapin legendaarinen ääniharava, keskustapoliitikko Paavo Väyrynen, 76, on henkeen ja vereen keminmaalainen. Merkittävä osa hänen elämästään on kuitenkin vierähtänyt pääkaupungin sykkeessä.
Videolla: Paavo Väyrysestä eduskunnan ikäpuhemies?
Maanviljelijäperheen poika pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon syksyllä 1966. Valtiotieteiden kandidaatin paperit taskussaan hän asettui ehdolle ja tuli valituksi eduskuntaan kevään 1970 vaaleissa. Niistä tuli viime viikolla kuluneeksi 53 vuotta.
– Suomi on muuttunut niistä ajoista valtavasti, aivan valtavasti. Voi hyvänen aika sentään, sitä muutosta on vaikeaa edes kuvata, Paavo huokaa kahvikupin äärellä.
Lue myös: Paavo Väyrynen kumoaa aikalaistarinan Urho Kekkosesta: ”Olivat enemmänkin liikemiesten heiniä”


Läjäpäin opuksia
Seiska on saanut harvinaisen kutsun Paavon Helsingin-kotiin. Hankinta on verrattain uusi, sillä Paavo ja Vuokko-vaimo ostivat asunnon vasta viisi vuotta sitten. Arvokiinteistö itsessään on toki yli satavuotias.
– Täällä ei ole lehtimiehiä ennen käynytkään. Tämä on entinen teatterimajatalo, joka muutettiin asunnoiksi. Miellyimme erityisesti 4,5 metrin huonekorkeuteen ja sijaintiin, joka on kerrassaan mainio, Paavo myhäilee.
Kieltämättä, sillä Suomen Kansallisteatteri komeilee kadun toisella puolella. Jos ikkunasta oikein kurkistaa, näkee sekä Rautatientorin että Kaisaniemen puiston.
– Olemme vaimoni kanssa tavattoman kovia teatterissa kävijöitä. Seuraamme tarkasti ohjelmistoa ja pyrimme aina saamaan liput saman päivän näytökseen. Ne ovat nimittäin puoleen hintaan. Sitten vain kengät jalkaan ja kadun yli katsomaan.
Lue myös: Paavo Väyrynen käy ahkerasti teatterissa – näin hän säästää puolet lipun hinnasta


Läjäpäin opuksia
Kulttuuri huokuu myös tilavassa kaupunkikodissa, josta löytyy runsaasti laatulukemista. Paavo esittelee makuuhuoneen, jonka mukavissa nojatuoleissa voi uppoutua vaikka hänen omiin teoksiinsa. Väyrynen arvelee kirjoittaneensa 30 kirjaa.
Muidenkin teokset toki maistuvat. Keminmaan suurmiehen kerrotaan lukeneen Dostojevskin koko tuotannon vain kolmessa päivässä – ainoana maailmassa.
Avarasta asunnosta löytyy myös sauna, olohuoneeseen yhdistetty avokeittiö sekä pikkukirjastoksi ristitty työtila, jonka katonrajassa komeilee kaunis parvi.
– Kuusi lastenlastamme viihtyy siellä hyvin kyläillessään luonamme, kolmen aikuisen lapsen isä kertoo. Sitten hän käyskentelee kaupunkiasuntonsa lempipaikalle eli valkoiselle nahkasohvalle.


Hömppää sen olla pitää
Kaukosäädin kädessä rentoutuminen kuuluu niin oleellisena osana Paavon vapaa-aikaan, että Vuokko-vaimokin pitää saada kuvaan.
– Katselemme yhdessä paljon televisiota, enimmäkseen kaikkea kevyttä. Kymppitonni on hyvä, kun se Cristal Snow on niin hauska. Tykkään myös Huutokauppakeisarista ja Stadi vs. lande -visailusta, Paavo paljastaa.
Lue myös: Paavo Väyrynen harrastuksestaan: Vuokko-vaimo pelkäsi, että saan sydänkohtauksen
Puoltaan visailussa hänen ei tarvitse miettiä, vaikka onkin asunut pitkään pääkaupungissa.
– Kyllä minä landen valitsen. Olen aina sorrettujen ja heikkojen puolella.

Harvinainen video: tältä näyttää Väyrysen Helsingin-koti:
Paavo Väyrynen Seiskan Vaalitentissä 2023:
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.