Oletko huomannut? Parikymppinen Janni Hussi esiintyi legendaarisella räppivideolla – hinkkaa itseään Stigiä vasten

Janni Hussi, 30, elättää itsensä nykyään radiojuontajana. Lisäksi hänet tunnetaan urheilullisesta elämäntavastaan, ja hän on ollut mukana esimerkiksi Suurin Pudottaja -ohjelmassa valmentajana.
Janni Hussi ja Joel Harkimo juhlistivat kuohuvalla - tässä syy: "Voi härreguudendo"
Joel Harkimon kanssa uuteen kotiin vastikään muuttanut Janni on esiintynyt aikoinaan myös musiikkivideoissa.
Esimerkiksi vuonna 2013 teräksisessä kunnossa ollut Janni treenasi Elastisen Hallussa-kappaleen musiikkivideolla. Jo tätä aikaisemmin, vuonna 2011 Janni esiintyi myös räppivideolla. Hän nimittäin esiintyy tuolloin julkaistun Tervetuloo Helsinkiin -kappaleen musavideolla.
Janni Hussi tunteikkaana kuvassa Harrin kanssa: On itketty
Janni nähdään videolla Stig Doggin (nyk. Stig) osuuden aikana. Kohdasta 5:30 alkaen Janni tanssii suuren maailman räppivideoiden mukaisesti Stigiä vasten.

Nuorella Jannilla on päällään urheilutoppi ja minishortsit. Videota katsellessa katse kiinnittyy tiukkakuntoisen naisen vatsaan, josta pilkistää napakoru. Jannin käsi käy hetken ajan myös Stigin lanteilla. Videolla nähdään myös Stigin toisella puolella toinen naistanssija.
Janni Hussi ja Joel Harkimo lomailevat ulkomailla - juontajan tulikuuma treenikuva ihastuttaa
Tervetuloo Helsinkii on kappale, jonka taustalla on tuottaja ja DJ Rzy, eli Antti Riihimäki. Kappaleella kuullaan Stigin lisäksi muun muassa Uniikkia, Elastista, Mikael Gabrielia ja Spektiä.
Stig (oik. Pasi Siitonen) on tehnyt musiikkia edellä mainitun mukaisesti myös Stig Dogg -nimellä. Tuon alter egon alle on kuulunut tietynlaisen amerikkalaisen rap-musiikin parodisointi.