Olavi Uusivirta: Tiukka työtahti vei voimani

Pian alkavassa Suomi soi -ohjelmassa nähtävä laulaja Olavi Uusivirta, 39, on keskittynyt uransa aikana lähinnä teatteri- ja konserttilavoilla esiintymiseen. Muusikon ensimmäinen albumi Nuoruustango ilmestyi hänen ollessaan vasta 20-vuotias. Teatterikorkeakoulusta hän valmistui näyttelijäksi kymmenen vuotta myöhemmin.
Oho! Olavi Uusivirta paljasti pomonsa
Heinäkuussa Olavi täyttää pyöreät 40 vuotta. Merkkipäivää on tietenkin juhlittava.
– Olen ajatellut, että voisin pitää jonkinlaiset juhlat, mutta en vielä tiedä, millaisen muodon ne lopulta saavat, hän pyörittelee.
Juhlavuoden kulku on kuitenkin jo selvä.
– Teemana on tällä kertaa loma. Olen aina ollut tosi huono pitämään lomia, mutta nyt olen päättänyt sallia itselleni tauon.

Olavin aktiivisimmat keikkailukuukaudet ajoittuvat heinä-elokuuhun. Tuota ennen ja sen jälkeen kalenterista löytyy vain yksittäisiä merkintöjä.
– Olen ylpeä, että olen onnistunut rauhoittamaan tämän vuoden. Viime vuosi oli koronan jäljiltä todella hektinen, Olavi huokaa.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.