Nyt on rohkeaa! Ex-missi Alina Voronkova kietaisi ylleen melkoisen mekon – hämmästeli itsekin Seiskalle: ”Herranjestas”
Lahtelaislähtöinen mutta Pertunmaalla kasvanut Alina Voronkova, 27, otti ensiaskeleensa missimaailmassa helmikuussa 2017, kun hänet kruunattiin Helsingin Messukeskuksessa Miss MP 17-tittelillä. Seuraavana vuonna Alinasta leivottiinkin jo koko kansan Miss Suomi.
Oheisella videolla Seiskan haastattelussa Miss Suomi 2022 Petra Hämäläinen:
Viime viikonloppuna Alina todisti paikan päällä, kuinka Miss Suomi vuosimallia 2021 Essi Unkuri luovutti kruununsa vuoden 2022 Miss Suomelle Petra Hämäläiselle. Juhlahumusta nauttinut Alina seurasi tapahtumia yllään näyttävä oranssi luomus.
– Minulla oli pieni mekkokriisi, koska en ole koronan jälkeen tottunut pukeutumaan näin näyttävästi. Ajattelin aluksi vain näyttäytyä täällä nopeasti enkä loistaa sen kummemmin.
– Mutta sitten mietin asiaa niin, että herranjestas, voitin sentään vuonna 2018 Suomen arvostetuimman kauneuskilpailun; että totta kai haluan olla täällä näin rohkeasti väripilkkuna! Siksi valitsin tämän Zazabellan iltapuvun, Alina perusteli asuvalintaansa.
Näyttävällä iltapuvulla oli myös toisenlainen värimerkitys. Alina on viime kaudesta alkaen välittänyt Liigahallien tunnelmia C Morella, jonka Hockey Night -lähetykset tunnetaan oranssista värimaailmastaan.
– Onhan se hauskaa, että tämä iltapukuni on juuri Hockey Nightin väreissä. Tämä on osoitus siitä, että kausi on alkanut ja oranssia on kaikkialla silmäluomia myöten. Olen tällainen oikea oranssin överilataus, Alina nauroi.
Alkanut kiekkokausi on Alinalle jo neljäs laatuaan mediatöiden parissa. Aiemmin hän välitti kaksi kautta KHL-tunnelmia Viaplaylla, kunnes siirtyi viime kaudeksi C Morelle.
– Olen viihtynyt tv-töissä tosi hyvin. On aina loistavaa saada työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on intohimoa tekemäänsä työtään kohtaan, Alina sanoo Seiskalle.
– Tämä on toinen kiekkokauteni, kun pääsen välittämään tunnelmia jäähallien sisältä. Siellä tapaa faneja, jotka kannustavat joukkueitaan henkeen ja vereen. On sydäntä sulattavaa, kuinka he matkustavat suosikkiseuransa perässä tuhansia kilometrejä vuosittain.
Kiekkokauden aikana Alinallekin kertyy runsaasti työmatkakilometrejä ympäri kiekkohullun Suomen. Ja nyt se onkin hänen aviomiehensä, ex-liigakiekkoilija Joonas Hurri, joka joutuu odottelemaan puolisoaan lätkäreissuilta kotiin.
– Meillä on tosiaan vähän roolit vaihtuneet Joonaksen kanssa. Nyt se olen minä, joka kauhoo pelipäivänä kanapastaa. En kylläkään nuku päikkäreitä pelipäivänä, vaan vedän energiajuomaa ennen tv-lähetystä, Alisa nauraa.
Kiekkolähetysten lisäksi Alina tekee toisinaan erilaisia juonto- ja pr-hommia.