Nyt on rajua! Aleksi Valavuori laukoo suorat Iida Vainiosta

Seiska kertoi tänään torstaina (27.4.) kultamekko-Iidana tunnetun Iida Vainion, 19, avautumisesta.
Iida osallistui vuosi sitten urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuoren luotsaamaan Valavuori LIVE -ohjelmaan. Iida oli saanut Aleksilta mahdollisuuden juontaa omaa Kultakorneri-lähetystään livestriimin muodossa.
Kaksikon yhteistyö loppui tovin kuluttua, ja Iida siirtyi jääkiekkojoukkue SaiPan virallisten jälkipelien juontajaksi. Vuodenvaihteessa Iidan pesti näissä hommissa päättyi.
Iida julkaisi eilen illalla pitkän sometekstin Instagram-tilillään. Hän täräytti suorat mielipiteensä urheiluvaikuttajasta.
Iida haukkui tekstissään Aleksia tylysti ja väitti häntä valehtelijaksi. Kultamekkokaunottaren mukaan mies olisi tarjonnut hänelle töitä Espanjasta, mutta yhteistyö ei kuitenkaan koskaan toteutunut.
Iida Vainiolta raju avautuminen Aleksi Valavuoresta: "Nyt riittää toi paskanjauhanta"
Aleksi on nyt puolestaan avautunut Iidasta blogissaan. Urheiluvaikuttajan mukaan hän oli aiemmin halunnut auttaa Iidaa urallaan, mutta lopulta se ei enää tuntunut järkevältä.
– Funtsin, et voisin varmasti jeesata esimerkiksi peliyhtiöduunin ja striimin kanssa, mutta sitten tapahtui useampikin käänne, jolloin oli pakko lopettaa auttaminen ja todeta kyseisen tapauksen olevan täysin vailla normaaleja toimintatapoja, Aleksi kirjoittaa.
Aleksi kertoo saaneensa paljon yhteydenottoja sen jälkeen, kun Iida oli julkisuudessa kertonut uudesta työstään Espanjassa.
Urheiluvaikuttaja alleviivaa, etteivät he olleet kuitenkaan vielä edes konkreettisesti sopineet asiasta, vaan kyse oli mahdollisesta työstä.
– Niinpä niin… jälleen kerran mikään sovittu ei pitänyt ja Iida oli alkanut sepittää itselleen sopivia tarinoita julkisuuteen. Olin vielä kerran luvannut auttaa mahdollisen työpaikan kanssa, en mitään muuta. Viimeistään tässä kohtaa oli pakko vetää töpseli irti seinästä.
Iida Vainio virittelee kovaa peliliikettä – aikoo jättää Suomen: ”On kyllä tosi kiva lähteä”
Aleksin mukaan Iidan toiminta on ollut huolestuttavaa.
– Samalla aloin saada viestejä useilta urheilijoilta ja heidän lähipiireiltään Iidan tekemistä uhkailuista, täysin perättömistä väitteistä, jatkuvista valheista ja ihmisten elämien suoranaisista tuhoamisyrityksistä. Tutkin asiaa enemmän, soittelin muutaman puhelun Iidan oikeasti tunteville, mm. hänen entiselle managerilleen ja nopeasti alkoi selvitä jo vuosia jatkunut valheiden verkko.
Lue Aleksin koko kirjoitus täältä.
Voi ei! Iida Vainion työt loppuivat
Seiska kertoi maaliskuussa, että Iida oli viettänyt yhteisen hotelli-illan Tapparan maalivahdin Christian Heljangon, 26, kanssa vuonna 2021, Iidan ollessaan vain 17-vuotias.
Aleksi kertoo blogissaan omat mielipiteensä Heljangon ja Iidan kohusta.
Iida Vainion ja Christian Heljangon kohu yltyy
Iida on kertonut tehneensä rikosilmoituksen Heljangosta. Aleksi latelee blogissaan rajuja väitteitä myös tästä tapauksesta.
– Dumpatuksi yli kaksi vuotta sitten tullut Iida päätti kehittää seksuaalirikossyytteen SM-liigatähteä kohtaan vain koska ei ollut saanut haluamaansa ja halusi kostaa vuosien jälkeen, sattumalta juuri pudotuspelien aikaan. Kun Iida aikoinaan tapasi kyseisen pelaajan, oli hän ihmetellyt ystävälleen miten tämä pelaaja ei muka alkaisi seurustella juuri hänen kanssaan, Aleksi kirjoittaa.
– Mistään pelaajan aiheuttamasta ikävästä tilanteesta, rikoksesta puhumattakaan Iida ei ollut lähiystävälleen maininnut sanallakaan missään vaiheessa. Kun tässä on nyt yhden jatkuvasti ja aivan kaikesta valehtelevan ihmisen sana usean luotettavan ihmisen sanaa vastaan, ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen salapoliisi keksiäkseen motiivin tähän tekaistuun rikossyytteeseen.
Iida Vainio syyttää törkyviesteistä Tappara-faneja: ”Palautetta pitäisi antaa Christian Heljangolle”
Aleksi on aiemminkin avoimesti puolustanut Heljankoa omissa lausunnoissaan sosiaalisen median välityksellä. Sama toistuu hänen blogikirjoituksessaan.
– Samalla tässä mietityttää tämän pelaajan kohtalo ja syntynyt todella merkittävä mainehaitta, joka voi pahimmassa tapauksessa tuhota jopa koko uran ja aiheuttaa miljoonamenetykset. Suomen osalta maine puhdistuu varmasti, mutta miten on rapakon takana, jonne nämä tekaistut syytteet ovat myös kantautuneet. Ei olisi ensimmäinen kerta kun joku urheiluseura jättää pelaajan palkkaamatta, jos tähän liittyy edes pieninkin epäily seksuaalirikokseen.
Iida oli toissapäivänä paikan päällä katsomassa Pelicansien ja Tapparan peliä Lahdessa. Iidan läsnäolosta syntyi kohu, sillä Iidan kuva näytettiin hallin videotaululla.
Iida on myös kertonut saaneensa Pelicansilta ilmaisen lipun peliin. Aleksi kritisoi joukkueen toimintaa blogikirjoituksessaan.
– Pelicans päätti ”palkata” Iidan finaalipeleihin, antoi kivan paidan ja ilmaisen lipun eturiviin ja istutti hänet mahdollisimman lähelle Tapparan pelaajaa, jota vastaan Iida on tämän tekaistun seksuaalirikossyytteen nostanut. En liene ainut, joka kokee Pelicansin toiminnan äärimmäisen oksettavaksi ja ei millään lailla urheiluhenkeen sopivaksi.
Urheiluvaikuttajan mielestä Pelicansin pitäisi pyytää Tapparalta anteeksi.
– Pelicans, jos siellä toimistolla on joku edes hitusen hereillä, niin anteeksipyyntö Tapparan suuntaan olisi vähintä mitä voitte tehdä, arvostelukykynne petti totaalisesti. Toivottavasti edes jotain palkkaa on ymmärretty maksaa, ettekä käyttäneet sekaisin olevaa nuorta vain hyväksi oman äärimmäisen alhaisen ja mauttoman tempun välineenä.
Aleksi alleviivaa vielä syitä siihen, miksi hän on päättänyt avata sanaisen arkkunsa Iidasta.
– Tässä ei ole kyse iästä tai sukupuolesta, tässä on kyse oikeasta ja väärästä. Samalla tässä on kyse kaikkien oikeasti miesten ahdistelemiksi joutuvien naisten kohtaloista, heidän uskottavuudesta. Yksikin miehistä jatkuvasti tekaistuja ahdistelutarinoita sepittävä henkilö on liikaa, ja jos sellainen on selkeästi tiedossasi, se täytyy tuoda julki.
Urheiluvaikuttaja paljastaa lisäksi saaneensa epäasiallisia viestejä kultamekkokaunottarelta.
– En edes viitsi julkaista eilen saamiani uhkailuviestejä ja mitä ihmeellisempiä sepityksiä, joita kyseinen henkilö on varmasti jo levitellyt sinne sun tänne. Ei ole ihan ensimmäinen kerta ja sama toimintatapa on toistunut kaikkien uhrien kohdalla, säälittäviä kiristysyrityksiä ja mitä lie. Mulle aivan sama mitä horisee, osaan kyllä tarvittaessa avata suuni, toimia ja puolustautua.
Aleksi kertoo jutelleensa lukuisten henkilöiden kanssa, jotka ovat olleet Iidan kanssa tekemisissä.
– Kaikki tässä tekstissä julkaistu tieto on tullut suoraan kyseisen henkilön uhreilta, entisiltä läheisiltä ja omien kokemuksieni kautta. Kaikesta löytyy tarvittaessa mustaa valkoisella ja uskoisin sitä tulevan tämän jälkeen vielä enemmän, kun yhä useampi rohkaistuu puhumaan.
– Iidan tapa toimia kaikkia kohtaan on toistanut aina saman kaavan: jos joku ei toimi hänen pillinsä mukaan tai jos hän kokee olonsa loukatuksi hän uhkaa kostolla. Tälle löytynee jonkinlainen lääketieteellinen termi, otoskoko on jo niin iso. Viestiketjuamme Iidan kanssa en viitsi julkaista, sen verran haluan häntä tässä kohtaa vielä säästää. Tilanne on kauttaaltaan hyvin surullinen, Aleksi kirjoittaa.