Nyrkkeilijä Eva Wahlström puolustaa poikansa nyrkkelyharrastusta: "Tarve kamppailla on ihmisen geeneissä"

Ex-ammattinyrkkeilijä Eva Wahlström, 42, avautuu Instagramissa nyrkkeilyn saamasta kritiikistä sekä siitä, minkälaisia haittoja ja hyötyjä harrastuksesta voi koitua.
Eva lopetti ammattiuransa nyrkkelijänä vuonna 2020. Sen jälkeen hän on keskittynyt muun muassa äitiytyeen.
Evalla on puolisonsa Niklas Räsäsen kanssa taaperoikäinen poika.
Evalla on teini-ikäinen ikäinen lapsi myös edellisestä suhteestaan.
Eva Wahlströmin uusioperheessä riittää melskettä – ”Haaveilin ikäni ruuhkavuosista”
Tuoreessa somejulkaisussaan Eva paljastaa joutuvansa puolustamaan rakasta nyrkkeilyharrastustaan edelleen ulkopuolisille.
- Olen myös joutunut puolustamaan sitä, että annan poikani nyrkkeillä, hän myöntää.
Evan mukaan monet puolustelevat nyrkkeilyä sillä, että myös muista urheilulajeista löytyy yhtälailla vaarallisia piirteitä.
Päähän kohdistuu osumia niin jalkapallossa, jääkiekossa kuin autourheilussakin.
- Mutta nyrkkeily on kuitenkin eri, koska se on ainoita lajeja jonka päämäärä on satuttaa vastustajaa ja mieluiten päähän. On tutkittu, että 87 % nyrkkeilijöistä kärsii jonkinasteisesta aivovammasta elämänsä aikana, hän tietää.
- Mulla on tämä tieto, ja annan poikani nyrkkeillä?
Evan mukaan harrastuksen syyt ovat moninaiset.
- Asia ei ole niin mustavalkoinen, että toisessa vaakakupissa painaisi aivovamma ja toisessa fyysinen ja henkinen terveys, hän painottaa.
Eva haluaa korostaa nyrkkeilyharrastuksen mukana tuomia ystävyyssuhteita ja kokemuksia.
Eva Wahlström elää vähillä unilla – ”Arkeni on rajuun nyrkkeilyuraan verrattuna helppoa”
Nyrkkeilyä vastustavien vaakakuppiin hän pudottaa mahdollisuuksia esimerkiksi ahdistuksesta, yksinäisyydestä, aggressioista sekä muista psyykkisistä ongelmista.
- Voisko vastaus näihin löytyä muusta kuin nyrkkeilystä? Vaikea uskoa. Tarve kamppailla on ihmisen geeneissä, Eva pohtii.
Eva päättää päivityksensä toteamukseen siitä, kuinka harrastus antaa enemmän kuin ottaa niin kauan, kun nyrkkeilijä tiedostaa lajin riskit, eikä päädy kehään kenenkään pakottamana.
Evan päivitystä ovat kommentoineet lukuisat urheilijan kannattajat. Heidän joukostaan löytyy myös tv-kasvo Ile Uusivuori, joka ihmettelee Evan tavoin tiettyjen urheilulajien arvostelijoita.
- Keskimmäinen poika rakastaa jääkiekkoa, elämää ja kaikkea. Monet tuttavatkin kyselleet: ”Noh haluatko että hänestä kasvaa sellainen jäkisjätkä?” Mitä hemmettiä se nykyään edes enää tarkoittaa? Ile ärähtää.
Ilen mukaan stereotypia tietynlaisesta jääkiekon harrastajasta on peruja 70-luvulta. Nykyään tunnelma halleilla on toisenlainen.
- Treeneissä on superhyvät valmentajat, ei koskaan huudeta, ja kaikkia innostetaan. Jäbät opetetaan huolehtimaan toisistaan, kamoistaan ja olemaan reilu kaveri, lätkäisä tietää.