fbq
Kotimaa
24.01.2022 14:45
Teksti: Antero Alhonen|Kuvat: Seiskan arkisto
Janne Ahonen
"Nousuhumala johtaa turmioon" - Janne Ahonen tilittää alkoholismiaan - käy viikoittain tapaamisissa
Kotimaa
24.01.2022 14:45
Teksti: Antero Alhonen|Kuvat: Seiskan arkisto

Mäkihyppylegenda Janne Ahonen kertoo avoimesti alkoholismistaan Aleksi Valavuoren vetämässä Valavuori LIVE -nettiohjelmassa. Hän laittoi korkin kiinni oma-aloitteisesti ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Viime keväänä korkki kuitenkin aukesi kahdeksan vuoden raittiuden jälkeen.

- Ajattelin olevani viisastunut, että pystyn pitämään homman hanskassa ja ottamaan muutaman kaljan. Vaikka menisi pienen humalan puolelle, eihän se mitään haittaisi. Kun korkki aukesi ja ensimmäinen olut oli juotu, ei mikään ollut muuttunut. Jatkoin samalta viivalta kuin kahdeksan vuotta aikaisemmin, Janne kertoo.

Lue myös: Yhteinen hotelliyö! Janne Ahonen vakuutti aviokriisin selvinneen – jatkoi pettämistä saman kaunottaren kanssa!

Käy tapaamisissa

Janne paljastaa käyvänsä tapaamisissa kerran viikossa.

- Muutamana viikkona olen käynyt parikin kertaa. Jokainen huomaa, mikä on itselle parasta. Halua käydä kerran viikossa muistuttamassa itseäni siitä, mistä tässä on kyse. Puolen vuoden aikana on ollut kaksi viikkoa, kun en ole käynyt lainkaan. Toinen oli, kun sairastin koronan, toinen ollessani mäkiviikolla.

Jannella kesti vuosia alkoholisminsa hyväksymisessä.

- En ymmärtänyt alkoholismi-sanaa ja käsitettä kunnolla kuin vasta viime vuonna. Itsekin ajattelin, että eihän se mikään sairaus voi olla. Jos päättää olla juomatta, niin sitten on juomatta tai jos päättää juoda vähän, sitten juo vain vähän. Kyllä se vain on sairaus, aivan kuin mikä tahansa riippuvuus.

Mäkihyppääjä ei voi sallia itselleen edes pieniä määriä alkoholia.

- Vaikka nousuhumala olisi kuinka mahtava, minulla se johtaa turmioon.

Katso Jannen haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Tilaa Seiskan uutiskirje! »