Noora Fagerströmin koira aiheuttaa harmaita hiuksia - kotona odotti harmittava näky

Noora Fagerström
Mainos
Mainos päättyy

Tuore kansanedustaja Noora Fagerström, 38, on osoittanut huolensa perheen Daisy-koiraa kohtaan.

Noora oli iloluontoisen koiransa kanssa lenkillä, kun hän jakoi Instagram-seuraajilleen videoita, joissa hän harmittelee lemmikkinsä aiheuttamia vahinkoja.

Noora Fagerström keittiörempastaan: "Lysti kustansi 2 907 euroa"

Ennen videoita Noora oli jakanut somekanavalleen kuvan valkoisesta seinästä, johon on jyrsimällä ja raapimalla saatu aikaan karun näköinen jälki.

Mainos
Mainos päättyy

- Vitsi ton meijän doodelidoogin kanssa kun se syö noita seiniä, Noora parahtaa.

Koira on aiemmin syönyt Nooran mukaan myös jalkalistoja, mutta pureskelu loppui, kun Noora siveli listojen päälle etikkaa.

Etikan lisäksi perheessä on kokeilu myös sitruunan vaikutusta.

Noora kertoo koiran pääsevän päivittäin pitkille lenkeille muun muassa metsäympäristöön, mutta turhautuminen ei vaikuta laantuvan.

Aiemmin Daisy on jyrsinyt seinien lisäksi muun muassa mattoja ja kenkiä, mutta popojen pureskelu saatiin loppumaan Chew Stopperin avulla. Kyseessä on aine, jota suihkutetaan haluttuun kohtaan, jotta eläin lopettaisi sen jyrsimisen.

Noora pyytää Instagram-tarinoissa apua someseuraajiltaan tilanteen ratkaisemiseksi.

Mainos
Mainos päättyy

Noora Fagerströmin hämmentävä tilanne eduskunnassa: "kun menin työhuoneeseen..."

Vasta hetki sitten Noora aloitti kokoomuksen riveissä kansanedustajana. Noora sai vaaleissa yhteensä 6 545 ääntä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan