Näyttelijä Johannes Lahtela: Isoisäni kuoli eduskunnassa

Kirjailija, yrittäjä ja näyttelijäkoulutuksen saanut Johannes Lahtela, 47, päätyi viime vuonna otsikoihin, kun hänen ja näyttelijä Anna-Leena Sipilän, 55, avioerosta tuli iso uutinen.
Eron myötä Johannes luopui pappisvirastaan, sillä avioliitosta eronnut pappi ei ortodoksikirkossa voi jatkaa työssään.
Nyt Johannes ja Anna-Leena eli Anski ovat palanneet yhteen ja aviokriisi on selätetty.
Johannes Lahtelaa on jo vuosien ajan pyydetty politiikkaan, mutta pappina se ei ollut mahdollista.
Koska aika oli nyt sopiva, Johannes lähti mukaan kevään eduskuntavaaleihin keskustan ehdokkaana. Puoluevalinta oli helppoa, sillä suvussa on jo kahdessa polvessa keskustalaisia kansanedustajia.
– Isoisoisäni oli 20 vuotta Maalaisliiton kansanedustaja, Häntä kutsuttiin Lapin keisariksi.

Suvun toistaiseksi viimeisin kansanedustaja oli Johanneksen isoisä. Olavi oli Urho Kekkosen hyvä ystävä.
– Meiltä löytyy paljon Kekkosen isoisoisälleni kirjoittamia kirjeitä.
– Isoisäni kuoli eduskunnassa kesken puheensa vuonna 1968, Johannes kertoo.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.