Näyttelijä Anna-Maija Tuokko: New York on toinen kotini

Näyttelijä Anna-Maija Tuokon ikuinen lempilomakohde on New York. Näyttelijäkonkari on vieraillut Yhdysvaltain runsasväkisimmässä ja kuudenneksi tiheimmin asutussa kaupungissa useasti. Siksi se tuntuu hänestä kotoisalta.
– Minulla on siellä oma elämä, hyväntuulinen Anna-Maija kertoo.
Näyttelijäkaunotar on käynyt treenaamassa tanssimista ja laulamista Isossa Omenassa vuosien ajan.
– Siellä on minun toinen kotini, Anna-Maija toteaa.


Huippumalli Saara Sihvonen on käynyt monessa paikassa, mutta kaksi on ylitse muiden.
– Sanon, että Bali rantakohteista maailman parhain ja New York kaupunkikohteista ykkönen. NYC on maailman paras kaupunki energian, luovuuden ja ihmisten takia.
Saara asuu itse tällä hetkellä aviomiehensä kanssa Indonesiassa.


Kansainvälinen huippumalli Saara Sihvonen: Elin kulkurina 32 kilon matkalaukun kanssa
Vaikuttaja Miska Haakanalla on ristiriitainen suhde Los Angelesiin. Kaupungin ilmassa oli hänestä aitoa yrittäjähenkeä.

– Se paikka ja maa ovat aivan sekaisin. Silti tykkäsin siitä meiningistä. Kuulin tacoja syödessäni, kuinka joku jätkäporukka selitti aivan fiiliksissä koe-esiintymisistä, joissa he olivat käyneet.
TILAA SEISKA TÄSTÄ!