Näin tylysti Maria Veitola kuittasi somekohun: "Kiitos sulle näistä mielipiteistä"

Seiska kertoi eilen sunnuntaina (5.3.) toimittaja Maria Veitolan, 50, somejulkaisusta, josta nousi kohu.
Marialla on ollut tapana julkaista itsestään kuvia, joissa hän matkii Kardashianeita.
Tuoreimmassa somejulkaisussaan toimittaja yrittää poseerata kuin Khloe, Kim, Kylie sekä Kourtney. Otoksissa Kardashianit ovat pukeutuneet uimapukuihin, ja Kim tiukkaan leopardi-asuun.
Maria on puolestaan sonnustautunut lämpökerrastopukuun, ja kuvat on otettu hiihtoloman aikana mökillä.
Kritiikki oli Maria Veitolalle liikaa − esti Iida Ketolan somessa!
Marian julkaisun kommentteihin on ilmestynyt sekä kannustavia että kritisoivia viestejä. Eräs seuraaja huomautti Mariaa siitä, että hänen somekäytöksensä on ristiriidassa siihen, että Maria on kertonut olevansa feministi.
– Oon kyllä hämmentynyt tästä postauksesta. Annat mielikuvan feministinä, joka on kaikkien naisten itseilmaisun puolella - siinä valossa tää on kovin ristiriitainen. Joo on hienoa lähtökohtana se ajatus, että ’kaikenlaiset kehot on kauniita, unohdetaan ulkonäköpaineet’, mutta ei kuitenkaan toisten ihmisten kustannuksella naljailu, seuraaja kirjoitti.
– Tulee vaan olo, että tässä on tarkoitus korottaa itseä ylemmäs ja hakea validiointia sillä tavoin ’katsokaa en ole kuin nämä muut tytöt’. Sanomalla ”näissä kuvissa on tarkoitus vissiin niinku kertoa elämästä ja esitellä itseä” vedät mutkat suoriksi sille etteikö lisäämällä tietyn tyyppisiä kuvia vois olla muutakin virkaa kuin itsensä esittely tai ihan kun kimillä ei vois olla syvällisempiä ajatuksia tekis mieli vaan sanoa practise what you preach. Jos oot feministi, niin tää päivitys on tosi ristiriidassa sen kanssa.
Maria kirjoitti pitkän vastauksen kommentoijalle. Hän kyseenalaisti seuraajan mielipiteet.
– Hei! Sä tulkitset nyt minua tavalla, jota en tunnista. Ehkä sulla on ennakkoasenne minua kohtaan ja haluat tulkita minua pahantahtoisesti?
Mä en naljaile tässä postauksessa muille, enkä korota itseäni. Mähän nauran tässä itselleni ja omalle rumppaisuudelleni.
Elämää ja itseähän täällä Instassa esittelevät ja esittävät kaikki -minä mukaan lukien. Syvällisiä ajatuksiakin mahtuu mukaan.
– Työskentelen tässä samalla oman naiseuden ja omien häpeän tunteitteni kanssa ja kannustan toivottavasti esimerkilläni muitakin rikkomaan somen kiillotettua, muokattua ja filtteröityä kuvavirtaa. Ei ole pelkästään helppoa ottaa tai julkaista itsestä tälläisiä kuvia, vaikka minulla on oikein hyvä itsetunto, Maria kirjoitti.
Iida Ketola näpäyttää Maria Veitolaa somessa: "Itsensä nostamista nättejä tyttöjä polkemalla"
Maria puolusti julkaisuaan sillä, että hän itse on Kardashian-perheen suuri fani. Toimittajan mukaan hän haluaa somekuviensa avulla muistuttaa seuraajiaan siitä, miten julkkisten somejulkaisut voivat aiheuttaa ulkonäköpaineita ihmisille.
– Some, algoritmit, kuvanmuokkaus, filtterit ja kehonmuokkaus vaikuttavat meihin kaikkiin, useimmiten negatiivisella tavalla. Tutkimusten mukaan etenkin nuoret naiset kärsivät somen aiheuttamista menestys- ja ulkonäköpaineista. Meidän kaikkien on taisteltava aktiivisesti tätä maailmaa vastaan, jos haluamme säilyttää mielenterveytemme ja itsetuntomme.
– Kardashianit -joita myös fanitan, olen puhunut tästä monessa yhteydessä- ovat onnistuneesti hyödyntäneet näitä somen lainalaisuuksia matkalla miljardööreiksi. Hienoa on toki se, että he ovat itse valjastaneet kehonsa ja elämänsä markkinointikäyttöön ja myös käärineet rahat itse. Aina se ei ole niin, kannattaa katsoa esim. Pamela Anderson -dokkari Netflixissä.
Seuraaja vastasi Marialle nähneensä kyseisen dokkarin. Hän myös kielsi, että hänellä olisi pahantahtoinen ennakkoluulo Mariaa kohtaan. Seuraaja toivoi, että Maria voisi myöntää tehneensä virheen julkaisemalla kohukuvansa.
– itse arvostan sitä jos pystyy myöntämään et ei hitto mokasin nyt ite tässä asiassa. Ymmärrän sen pointin mitä haet takaa, mutta ei se kyllä tästä päivityksestä välity. Ei oo koskaan ikinä fresh tuoda tämmöstä näkökulmaa mitä yrität tuoda ilmi - niin että alentaa samalla muita naisia. Niinkuin sinä nyt menit ja teit. Hyvät argumentointitaidot ei tarvitse sitä, että alentaa muita naisia tuodakseen jtn kehopositiivista sanomaa esille, seuraaja mainitsi.
Junaraivo iski! Maria Veitola lähettää haisevia terveisiä VR:lle
Maria kirjoitti vielä lyhyen vastauksen seuraajalleen. Hän totesi tylysti olevansa eri mieltä seuraajansa kanssa, sekä "lupaavansa pohtia asiaa edelleen".
– Kiitos sulle näistä mielipiteistä. Olen eri mieltä, mutta lupaan pohtia asiaa edelleen. Päätän keskustelun osaltani nyt tähän, Maria kirjoitti.
Myös mediapersoona Iida Ketola, 33, otti eilen kantaa Marian julkaisemiin kuvapareihin.
Iida vastasi Marian uusimpaan Kardashian-postaukseen julkaisemalla itsestään alusvaatekuvan kantaaottavan tekstin kera. Julkaisun tekstissä ihmetteli toimittajan käytöstä, sillä Maria on julkisesti painottanut olevansa feministi.
– Kiitos Maria Veitola ku muistutat omalla tavallasi et kaikilla on oikeus poseerata just miten tykkää ilman pelkoa siitä et mitä jos joku feministi nauraakin mun tavalle tuoda itseäni esille.
Maria Veitola puolustelee yökyläilyä Petteri Orpon luona − "Nuolit pehvaa koko ajan"
Iida on ottanut aiemminkin kantaa Marian kuvapareihin.
– Mun mielestä nää on edelleen itsensä nostamista ”nättejä tyttöjä” polkemalla.
Iida kertoi saaneensa aiemmin paljon kritiikkiä kertomastaan mielipiteestä, sillä joidenkin mukaan Marian kuvien olisi tarkoitus olla hauskoja.
Hän paljasti lopettaneensa Marian seuraamisen Instagramissa ”yhden naisen protestina”.
– Oikee feministi antais kaikkien poseerata just niinku haluu, eikä koittais tehä niistä poseista huumoria. Ja joo, varmasti joku kertoo, että Maria nauraa tässä itselleen, mut jooooopa joo.
Iida kertoi eilen oudosta käänteestä Marian somekohuun liittyen.
Iida julkaisi Instagramin videotarinassa kuvankaappauksen, josta käy ilmi, että Maria on estänyt hänet somessa.