Näin Erika Vikman vietti synttärireissunsa - mukaan tarttui yli tonnin ökykoru!

Erika Vikman
Mainos
Mainos päättyy

New Yorkissa kolmekymppisiään juhlinut laulaja Erika Vikman on kotiutunut ja jatkaa jälleen keikkailua.

Erika Vikman kertoo Seiskan haastattelussa paniikkihäiriöstään:

Erika on kuitenkin halunnut vielä muistella huikeaa reissuaan, ja onkin jakanut Instagram-sivunsa tarinaosiossa seuraajilleen lukuisia kuvia, joissa kertaa matkan hauskoja hetkiä.

Ensimmäisessä kuvassa Erika poseeraa kuuluisalla Brooklyn bridgella.

Mainos
Mainos päättyy

- Mentiin vahingossa metrolla Brooklyniin ja kauniin päivän kunniaksi käveltiin sieltä luonnollisesti tätä maailman kuuluisinta siltaa pitkin takas Manhattanille. Keli oli kaunis mutta tosi kylmä, hän muistelee.

- Pää jäätyi niin pahasti että täytyi hankkia turistikojusta pipo. Ja on muute hieno pipo! Erika kirjoittaa videon päälle, jossa hänellä on päänsä suojana kirkkaan violetti New York -pipo.

Erika Vikman täytti 30 - näin rohkeassa asussa laulaja bailaa Nykissä

Seuraavaksi Erika on lisännyt kuvan 9/11 Memorial -museosta. Valokuvassa näkyy esillä olevia jäännöksiä pilvenpiirtäjästä, johon lentokone törmäsi.

- Museo oli matkani tärkein ja vaikuttavin kokemus, Erika kertoo.

- Museossa oli huone, jossa on kaikkien uhrien kuvat. Se oli todella pysähdyttävä, kaunis ja surullinen hetki.

Erika Vikmanille kävi kallis vastoinkäyminen

Mainos
Mainos päättyy

Erika julkaisikin paljon sisältöä villin ja rempseän oloisesta juhlinnastaan. Syntymäpäivämatkalle lähtenyt laulaja hemmotteli itseään myös fyysisellä synttärilahjalla. Hän lisäsi kuvan, jossa poseeraa öky choker kaulassaan.

- Ostin tän Dolce & Gabbanan korun itelleni synttärilahjaks, Erika kirjoittaa kuvan päälle.

Pienin kristallein koristeltu kaulakoru maksaa 1125 dollaria. Lisäksi korussa roikkuu suurehko ristin muotoinen riipus, joka on oletettavasti lisännyt hintaa.

Mitä ihmettä? Erika Vikman tarttui mikkiin New Yorkissa - "Köyhän miehen Madonna"

Erika vieraili matkan aikana myös esimerkiksi "Carrie Bradshawin hääpaikassa", eli New Yorkin kaupunginkirjastossa, kantritähti Carrie Underwoodin konsertissa Madison Square Gardenissa sekä Al Hirschfeld Theaterissa katsastamassa Moulin Rouge -musikaalin.

- Onneks ehdin nähdä tän, ihan hysteerisen hyvä ja visuaalisesti mieletön! hän hehkuttaa todistamaansa esitystä.

Mainos
Mainos päättyy

Jestas! Näin rohkeassa asussa Erika Vikman jätti New Yorkin

Ikimuistoiset 30-vuotissynttärit isossa omenassa viettänyt Erika on palannut töihin, ja esiintyykin tänään (24.2.) Tampereella. Kiertue jatkuu jokaviikonloppuisena aina huhtikuun loppuun saakka.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan