Näin Erika Vikman reagoi alastonkuvista nousseeseen kohuun

erika vikman
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Erika Vikman, 30, julkaisi keskiviikkona (1.3.) rohkeita kuvia Instagram-tililleen.

Kuvissa alastomaksi itsensä riisunut tähti makoilee sohvalla pitkään poninhäntään kietoutuneena.

Kuvat saivat saman tien aikaan valtavan tykkäys- ja kommenttiryöpyn. Rohkeistä otoksista uutisoitiin myös laajalti.

Erika Vikmanin alastonkuvat olivat yhdelle fanille liikaa: "Näihin kaikki julkkikset lopulta sortuvat..."

Mainos
Mainos päättyy

Suurin osa Erikan someseuraajista ylisti laulajaa tämän kauniista ulkomuodosta ja rohkeasta asenteesta. Osa kommentoijista otti kuitenkin asiakseen valistaa tähteä muun muassa "mauttomuudesta".

Keskiviikon kääntyessä iltapäivään Erika päätti reagoida paljon puhuvalla tavalla päivän uutisointeihin.

Hän julkaisi Instagram-tarinoihinsa otteita iltapäivälehtien uutisotsikoista liittyen kuviinsa. Tarinoihin hän oli liittänyt useita gif-kuvia, joissa ilmoitettiin muun muassa sisältövaroituksesta ja vaarasta.

Muita Erikan käyttämiä sanoja olivat apua, sos, skandaali sekä breaking news (tuoreimmat uutiset).

Erika on ihastuttanut rohkeilla asukokonaisuuksillaan ennenkin, eikä laulajan keskiviikkoinen nakuilu jää varmasti popparin viimeiseksi, faneja vavisuttavaksi teoksi.

Jestas! Näin rohkeassa asussa Erika Vikman jätti New Yorkin

Mainos
Mainos päättyy

Vasta viime viikolla Erika vietti 30-vuotissyntymäpäiviään New Yorkissa. Jenkkilästä blonditar julkaisi niin ikään rohkeita kuvia, joissa laulaja oli pukeutunut paljasta pintaa vilautteleviin asukokonaisuuksiin.

Kiitos onnitteluista rakkaat. Elämä tuntuu hyvältä just nyt, hän ilmoitti tyytyväisenä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan