Muutoksen tehnyt Tuomas Enbuske yllättyi naisten kanssa

Tuomas Enbuske
Mainos
Mainos päättyy

Seiskan paparazzi on saapunut Tuomas Enbusken, 45, koti-studiolle osallistuakseen tämän podcastiin.

Tällä kertaa aiheena on rakkaus ja parisuhteet, joihin Seiskan reportteri antaa näkemyksensä julkkiskokemustensa kautta. Jakso on kuunneltavissa Suplassa toukokuun alussa. 

Tuomas on puhunut avoimesti muun muassa huumeiden käytöstään ja seikkailuistaan prostituoitujen kanssa. Pari vuotta sitten hän kertoi joutuneensa psykiatriseen hoitoon mielenterveysongelmien vuoksi.

Sairaalassa Tuomaksella todettiin masennuksen lisäksi kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka kuuluu monen mediatyöläisen elämään.

Mainos
Mainos päättyy

”Juon viinaa kestääkseni ihmisiä” Tuomas Enbusken harvinainen kotihaastattelu Seiskassa

Sairaalasta päästyään Tuomas antoi itselleen lupauksen, joka on mullistanut hänen julkisuuskuvansa.

– Päätin, että tästä lähtien puhun vain ja ainoastaan totta. Minua ärsyttää, kun valtaosa julkkiksista puhuu haastatteluissa ihan pelkkää paskaa.

Tuomas sanoo luopuneensa myös teennäisistä roolileikeistä.

– Olin laskelmoiva, ja mietin aina, miten saisin parempia duuneja. Totuuden puhuminen ei ole sulkenut ovia, vaan nyt saan enemmän töitäkin.

Seiska tekee Tuomaksen arvion mukaan nykyään Ylen ja Hesarin duunit. – Ai että se sun Mäkynen-video oli loistava. Ylen toimittajien pitäisi olla samanlaisia, mediapersoona kehaisee.
Seiska tekee Tuomaksen arvion mukaan nykyään Ylen ja Hesarin duunit. – Ai että se sun Mäkynen-video oli loistava. Ylen toimittajien pitäisi olla samanlaisia, mediapersoona kehaisee.

Tuomas Enbuske muuttui lääkityksellä normaaliksi ihmiseksi – ”Minusta oli tullut ihan täysi mulkku”

Mainos
Mainos päättyy

Seiskan toimittajan vierailun perimmäinen syy on rakkaudesta ja romantiikasta puhuminen. On siis luontevaa kysyä Tuomaksen omista rakkausasioista.

– Kun puhun suoraan ja totta, myös naiset kiinnostuvat enemmän. Se johtuu siitä, että naiset pitävät rohkeista miehistä. Se on ollut yllättävää.

Tuomas Enbuske mullisti julkisuuskuvansa: ”Valtaosa julkkiksista puhuu haastatteluissa pelkkää paskaa”

Kun utelen toistamiseen parisuhdestatusta, Tuomas hymyilee jo kuin Hangon keksi.

– En tiedä, mitä vastata, yleensä sanavalmis Tuomas takeltelee.

– Sopiiko, että kerron vain sinulle ja epävirallisesti lähetyksen jälkeen?

Sovitaan siis niin.

Mainos
Mainos päättyy

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan