Mitä ihmettä? Suomalainen tähtinäyttelijä jäi työttömäksi – lähettää Seiskan kautta terveisiä: ”Saa soitella!”

Saara Kotkaniemi lukeutuu Suomen lupaavimpiin nouseviin näyttelijänimiin. Hiljattain 36 vuotta täyttäneen helsinkiläisen ansioluettelo on jo nyt komeaa luettavaa: Aallonmurtaja, Downshiftaajat, Sorjonen, Syke, Onnela, Karppi...
Saara on myös ammattipiireissä arvostettu nimi. Hän esimeriksi laati vuonna 2020 Suomen elokuvasäätiön julkaiseman ohjeistuksen, kuinka tehdä intiimikohtauksia kameratyöskentelyssä. Kaikesta huolimatta työrintamalla voisi olla enemmänkin hommia.
– Itse asiassa nyt on ollut aika hiljaista. Edelliset kuvaukseni loppuivat jo huhtikuun lopussa, Saara kertoo Seiskalle Red Carpet -elokuvafestivaaleilla.

Huhtikuun kuvaukset olivat Saaralle aikaa vievä projekti. Kyseessä oli naispäärooli tulevassa Pohjantähti-nimisessä sarjassa, joka nähdään alkuvuodesta Ylellä.
– Se oli iso työ, mutta sen jälkeen onkin ollut hyvin hiljaista. Olen saanut lomailla ihan rauhassa, ja syksyllekin kalenterissa on tosi vähän merkintöjä.

– Näin aina välillä käy tällä alalla. Toisaalta sitä on myös valmis lähtemään mukaan projekteihin hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, mikäli jotain sattuu ilmaantumaan. Saa soitella!
Kotkaniemen typötyhjää kalenteria voi silti pitää pienoisena yllätyksenä – onhan helsinkiläisellä ollut viime vuosina runsaasti kysyntää.

– Niin, mutta Suomessa on paljon erittäin hyviä näyttelijöitä. Silloin ne työt ovat välillä kiven alla. Kyllä Krista Kososilla ja Laura Birneilläkin tulee välillä hiljaisempia kuukausia. Semmoista se on, se kuuluu asiaan, Saara tietää.
– Niinä hetkinä voi myöskin miettiä omia projektejaan ja viedä niitä eteenpäin. Sekä ajatella, että mitä sitä omalla elämällään tekisi.