Mitä ihmettä? Pete Parkkonen hämmästyttää asuvalinnallaan: ”Ei lähde päästäni koskaan”

Laulaja Pete Parkkonen vietti eilen (8.2.) syntymäpäiviään. 32 vuotta täyttänyt synttärisankari juhlisti somen perusteella merkkipäivää varsin mukavissa merkeissä.
Tähti nimittäin julkaisi Instagram-tililleen kuvasarjan, jossa hän komeilee helsinkiläiskahvilan pöydän ääressä iloinen ilme kasvoillaan. Laulajan edessä on mehevä kakkupala, joka on varustettu numeroin kolme ja kaksi.
Toisessa otoksessa Pete esittelee saamaansa kukkakimppua, joka tosin on kuvassa vielä kääreiden suojissa. Viimeisessä kuvassa laulaja puolestaan seisoo avokadonmuotoisen ilmapallon kanssa. Huomio kiinnittyy Peten hauskaan hattuun.
- Aamulla kahvia juodessani tokaisin ääneen: Ompas hyvä olla🤠 #32🚀 (vikassa kuvassa hupihattu, joka ei lähde päästäni koskaan), tähti kirjoittaa kuvatekstissä.
Peten syntymäpäivätyyliä saattoi nähdä myös pääkaupungin kaduilla, sillä hän seikkaili ulkona samaisen ”hupihatun” kanssa. Artisti päivitti Instagramin tarinaosioon videon, jossa hän kävelee päähineen kera. Tarinat ovat nähtävissä vuorokauden ajan niiden julkaisusta.
- Uppoiskoha tällanen hattu ihan sillee arkityyliin, tähti pohdiskeli videoon liitetyssä tekstissä.
Idolsin neljänneltä tuotantokaudelta suosioon ponnistanut Pete on saanut lukuisia syntymäpäiväonnitteluita julkaisunsa alle. Häntä ovat onnitelleet merkkipäivänä muun muassa Janni Hussi, Elias Kaskinen, Marja Hintikka sekä Anna Abreu, joka itsekin täytti juuri saman verran vuosia kuin Pete.