Miss XL Mira Kontio: Enää en vaikene vaikeista asioista

Maan muhkeimman missikisan, Seiskan Miss XL:n voittajaksi kruunattu oululainen Mira Kontio, 37, kävi lapsena pientä kyläkoulua.
– Siinä ajassa oli omat haasteensa. Minuahan on aina pidetty erilaisena. Olen ollut määrätietoinen, näkyvä ja räiskyvä persoona, mitä muut tytöt pitivät vähän uhkana. Moni poika taas tykkäsi minusta. Draamaahan siitä tuli. Ja koulukiusaamista.
”Jopa opettajani kiusasi” Miss XL Mira Kontio avautuu rankasta koulukokemuksestaan
Kiusaamisesta huonon itsetunnon saanut Mira haki vuonna 2019 Miss Plus Size -kisaan, jota pitää ponnahduslautana.
– Päätin, että nyt riitti minun mollaamiseni. Halusin olla juuri sellainen kuin olen. Siitä saakka kun muutin pois kotoa 15-vuotiaana, olen taistellut kilojeni, kehonkuvani ja hyvinvoinnin kanssa.

Miss XL Mira Kontiota pidettiin suvun mustana lampaana: Koettelin äitini hermoja
Miralla todettiin sittemmin reuma ja kilpirauhasen vajaatoiminta.
– Olen aiemmin vaiennut vaikeista asioista, mutta kolme vuotta sitten alkanut missimatka aloitti minussa kasvun. Olen missisiskojen kautta kasvanut vahvaksi ihmiseksi ja voimaantunut, kun minut on otettu vastaan omana itsenäni. En ollut ennen kokenut tällaista hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.