Mika Salo pommitti viesteillä! Näin Neaan, 22, suhde sai alkunsa: ”Kehui kauniiksi”

Seiska paljasti maaliskuun lopussa entisen F1-kuljettaja Mika Salon, 55, villin naisruletin. Mika seurusteli vakituisen naisystävänsä kanssa ja tapaili samaan aikaan monta kertaa viikossa ex-kultaansa Henna Pihlajaa.
Lisäksi eräänä aamuna Mika kutsui tummahiuksisen ponnaripään luokseen Helsingin-kotiinsa. Nainen viihtyi Mikan luona alle tunnin, jonka jälkeen hän poistui asunnolta.
Seiskalle Mika väitti naisen olleen hänen siivoojansa.

Seiskan paljastusjutun jälkeen kuvioihin astuu nyt neljäskin nainen. Hän on Nea, 22, Keravalta. Asian arkaluontoisuuden vuoksi hän ei esiinny kuvissa omilla kasvoillaan.
Keravalainen Nea, 22, oli Mika Salon suhderallin neljäs pyörä – ”Mika haukkui ja uhkasi juristilla”

Seiska tapasi Nean maaliskuun lopussa Helsingin keskustassa. Muotialalla työskentelevä nainen kertoo tutustuneensa Mikaan tammikuun alussa.
– Mika rupesi pommittamaan minua viesteillä. Hän kehui minua kauniiksi ja halusi kovasti sopia tapaamisia, Nea kertoo.
Lopulta Nea lähti treffeille Mikan kanssa.
– Suhteemme oli heti alusta lähtien romanttinen. Tapasimme lähinnä Mikan asunnolla. Kävimme myös ulkona syömässä, ja veimme Mikan koiria lenkille.
Seiska kysyi Mikalta Neasta, mutta tämä ei vastannut toimittajalle.