Mika Poutala hurahti uuteen asiaan urheilu-uran jälkeen: ”On varmasti tullut säästettyä kymmeniätuhansia euroja”

Mika Poutala
Mainos
Mainos päättyy

Joillekin huippu-urheilijoille käy niin, että urheilu-uralla vaadittu sitoutuminen ja innostus siirtyy uran jälkeen johonkin toiseen asiaan. Ex-pikaluistelija Mika Poutala, 39, on hurahtanut täydellisesti remontoinnin ihmeelliseen maailmaan.

Mika Poutala Seiskan Vaalitentissä:

– Innostuin käsillä tekemisestä jo alakoulun puutyötunneilla. Yläasteella oikein vaatimalla vaadin saada tehdä sähkökitaran. Se ei ehkä ollut se kaikista tavallisin teknisen työn kouluhomma, Mika naureskelee Seiskalle.

– Nikkarointi on kyllä jotakin, mitä suorastaan rakastan. Se rauhoittaa ja rentouttaa. Nautin nähdä, mitä konkreettista saan aikaiseksi käsilläni. Se on myös hyvää vastapainoa päivätyölleni, joka on pitkälti puhumista.

Mainos
Mainos päättyy

Ammattipuhujana työskentelevä Mika hämmästyttää entisestään kertomalla, ettei ole saanut mitään koulutusta remonttihommiinsa. Hän on imuroinut itseensä osaamista pelkkiä YouTube-videoita katsomalla.

Helluntaiseurakuntaan kuuluva Mika on ollut koko elämänsä uskossa. Huhtikuun vaaleissa mies pyrkii ensi kertaa eduskuntaan.
Helluntaiseurakuntaan kuuluva Mika on ollut koko elämänsä uskossa. Huhtikuun vaaleissa mies pyrkii ensi kertaa eduskuntaan.

TTK-parketilla hurmannut Mika Poutala tunnustautuu absolutistiksi – ”Juomattomuuteni johtuu täysin isästäni!”

– Katson aina ainakin 10 eri opetusvideota yhtä tekemääni rempparakennushommaa kohden. YouTubea katsomalla minusta on tullut itseoppinut timpuri, valo- ja videokuvaaja sekä editoija.

– Kun aloimme rakentaa taloamme 2011, tein remppahommia monta kuukautta putkeen. Kaikki aika oli pois perheeltä, mutta toisaalta itse tekemällä on varmasti tullut säästettyä kymmeniätuhansia euroja, Mika arvelee.

Mika Poutalalla, 39, pysyy naulapyssy kädessä. Ja ihan kaikki muutkin työkalut. – On kivempi tehdä, kun välineet ovat kunnossa!
Mika Poutalalla, 39, pysyy naulapyssy kädessä. Ja ihan kaikki muutkin työkalut. – On kivempi tehdä, kun välineet ovat kunnossa!

Moninkertainen arvokisakävijä löi luistimet naulaan vuonna 2018. Kahdesti EM-hopeaa huuhtoneelle atleetille on maistunut urheilu-uran jälkeinen elämä.

Mainos
Mainos päättyy

– Vasta uran loputtua tajusin, miten kurinalaisesti olinkaan elänyt. Se oli kyllä aikamoista uhrautumista ja omistautumista, mutta huippu-urheilu vaatii sen.

Pakarakohu yllätti! TTK-kilpailija Mika Poutalan Sanni-vaimo: ”En ole mustasukkainen!”

– Siitä luopuminen on helpottanut elämää, mutta vielä isompi asia on ollut se, ettei enää tarvitse matkustaa jatkuvasti. Se alkoi käydä tosi raskaaksi, kun perhe kasvoi ja lapset varttuivat. Olin käytännössä kolmasosan vuodesta pois.

Mutta kun kevät koittaa, kolmen lapsen isä vetäytyy taas remonttihommien pariin.

Mika on viisihenkisen perheen pää. Espoon-lukaalissa asuvat myös Sanni-puoliso sekä kolme lasta, 11- ja 8-vuotiaat pojat sekä 2-vuotias tytär.
Mika on viisihenkisen perheen pää. Espoon-lukaalissa asuvat myös Sanni-puoliso sekä kolme lasta, 11- ja 8-vuotiaat pojat sekä 2-vuotias tytär.

– Koti alkaa olla valmis, mutta Lohjalla riittää työmaata. Meillä on siellä purkukuntoinen kesämökki, Mika virnistää.

Eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä ehdolla olevalle Mikalle puolue on alusta asti ollut selvä. Kristillisdemokraattien jäsen on uskon mies.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen lapsesta asti käynyt seurakunnassa. Kristillinen usko on ollut vahvasti läsnä elämässäni enkä ole piilotellut sitä mitenkään. Se tuo elämälle turvaa, varmuutta, rauhaa ja iloa, helluntaiseurakunnan jäsen kertoo.

TTK-kilpailija Mika Poutala kieltäytyi häävalssista: ”Vaimo yritti saada lattialle, mutta olen itsepäinen tyyppi!”

– Luen joka ilta iltarukouksen ja Raamattua. Uskoni ei näy päällepäin jokapäiväisessä elämässäni, mutta toivon sen näkyvän toisten ihmisten arvostuksena, kunnioituksena, auttamishalukkuutena, ilona ja rehellisyytenä.

Mika on ollut koko elämänsä absolutisti. Sillä ei tosin ole mitään tekemistä uskon kanssa.

– Isäni kuoli, kun olin 7-vuotias. Hän ei koskaan juonut alkoholia, ja halusin olla samanlainen kuin isä. Siitä se jäi myös itselleni.

Mika Poutala esittelee kivitaloaan & kädentaitojaan:

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
 
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
 
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan