Meeri Koutaniemi selätti monille tutun vaivan - yllättävä lääke löytyi läheltä

Meeri Koutaniemi
Mainos
Mainos päättyy

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi, 34, viettää migreenitöntä kesää. Hänellä ei ole ollut yli kuukauteen inhottavaa vaivaa, ja apu tähän löytyi yllättävän läheltä. Hän julkaisi aiheesta kuvaparin Instagram-tilillään.

Meeri Koutaniemi avautuu 19 vuoden sairauspiinastaan: kokeillut botoksia, akupunktiota ja energiahoitoja – pyytää nyt apua yleiseen vaivaan

– Ei tarvittu muita lääkkeitä kuin luonnon ja loman. Kokeilin ensi kertaa tänä vuonna kuukauden mittaista irtiottoa metsään. Olen sukeltanut joka päivä eri luonnonvesissä ja nukkunut niin kauan ja silloin kuin nukuttaa, Meeri kirjoittaa kuvatekstissään. 

Kuvakarusellin ensimmäinen kuva on puolikas selfie hänestä itsestään. Kuva on mustavalkoinen, ja Meerin korvalla komeilee lumpeenkukka. Toisesta mustavalkoisesta kuvasta löytyy vedessä kelluva lumpeenlehti.

Mainos
Mainos päättyy

– Luonto ei vahdi, ei väitä tai vaadi. Ruumiimme hauraus ja sen lukemattomat kivut ovat tietenkin itsessämme itsestäänselvää, mutta luonnossa omasta luonnosta tulee vahva, vahvempi. Puut ovat tyvestä latvaan täynnä todisteita siitä, että meidän tulisi kasvaa enemmän niiden kaltaiseksi, Meeri sanoo.

Oho! Sami Yaffa ja Meeri Koutaniemi myyvät upean taiteilijakotinsa – tällaista siellä on!

Meeri kannustaa havainnoimaan luonnossa tapahtuvia ilmiöitä ja eläinten toimintaa. 

– Luonto itsessä ja ympärillä kehottaa siihen, että nosta nyt hyvä pieni ihminen katseesi ja ihmettele. Älä vaivaa päätäsi, vaan ällisty ja mykisty. Havannoi, milloin ja miten linnut heräävät tai kukat sulkevat terälehtensä yötä vasten. Miksi sudenkorento palaa kolmekymmentä kertaa samaan kohtaan lepäämään; aistiiko se sen, että sitä ihaillaan? Voiko tuulenhuminasta puissa erottaa eri sävelet? Mistä kertovat lumpeiden lehtien hieroglyfit? Meeri pohdiskelee. 

– Miksi ihminen on metsässä niin harvoin enää nakuna? Meeri miettii.

Nyt taistellaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan – julkisuudesta tunnetut kaunottaret näyttävät voimansa: näin vakavaa ongelmaa voidaan kitkeä

Mainos
Mainos päättyy

Valokuvaajan migreeni on kadonnut kuin tuhka tuuleen. 

– Ihan kuin se ei mahtuisi tänne hiljaisuuteen huutamaan, Meeri toteaa.

Meeri Koutaniemi tunnetaan erityisesti ihmisoikeuksia, vähemmistöjä ja voimaantumista käsittelevistä kuvareportaaseista ja henkilökuvista. Hän on seurustellut muusikko Sami Yaffan, 58, kanssa vuoden 2016 maaliskuusta lähtien. Pari meni kihloihin heinäkuussa 2017, ja heidät vihittiin syyskuussa 2017 Mallorcalla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan