Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas avautuu rinnoistaan - näin Matin Pia-leski vastaa!

Eveliina Mäntykangas
Mainos
Mainos päättyy

Edesmenneen mäkihyppylegenda Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas työskentelee elämäntapavalmentajana ja jakaa sosiaaliseen mediaan avoimesti sisältöä elämästään, arjestaan ja pohdiskeluistaan. Matti Nykänen ja Eveliinan äiti Pia Mäntykangas (ent. Hynninen) olivat yhdessä 1990-luvun taitteessa ja erosivat pian Eveliinan syntymän jälkeen.

Eveliina ja hänen Vili-puolisonsa saivat lapsen pari vuotta sitten. Eveliina kertoi viime keväänä elämäntapamuutoksestaan, jossa hänellä oli tavoitteenaan palata synnytystä edeltäneeseen painoon. Lähtökohdat painonpudotukseen olivat armeliaat ja vakaalla pohjalla. 

- Kertaakaan en ole kaloreita laskenut tai itseltäni mitään kieltänyt, mutta se ei tarkoita sitä, että herkkuja olisi voinut vetää kaksin käsin tai syödä ihan mitä sattuu, hän kertoi julkaisemansa muutoskuvan yhteydessä. 

Näin Matti Nykäsen tyttären ulkonäkö muuttui kolmessa kuukaudessa - katso kuvat

Mainos
Mainos päättyy

Tänään (20.1.) Eveliina julkaisi Instagram-sivullaan kauniin omakuvan, jossa poseeraa polvistuneena peilin edessä yllään beiget rintaliivit. Hän kertoo kuvatekstissä omien sanojensa mukaan "ilmoitusluontoisen asian tisseistä".

- Mä oon aina pitänyt mun tisseistä, vaikka ne onkin ollut semmoset mandariinin kokoiset, mutta kuitenkin semmoset ihan hauskat toverukset, Eveliina kirjoittaa.

Matti Nykäsen Eveliina-tytär jännittää uutta aluevaltaustaan: Etten sitten rupea tosipaikan tullen sönköttämään!

Lapsen saaminen on toki vaikuttanut Eveliinan kehoon, ja hän kertoo huomanneensa muutoksen myös rinnoissa.

- Imetyksen jälkeen ne on kuitenkin nykyään pikkusen eriparia ja muistuttaa pikemminkin veteliä ja löysiä sinne tänne sinkoilevia humalaisia pikku ystäviä kuin kiinteitä pikku mandariineja.

Hän on löytänyt ratkaisun imartelevista alusvaatteista.

Mainos
Mainos päättyy

- Siispä hankin itselleni varmaan elämäni ensimmäiset push up liivit ja well well well. Hello there ystäväni mandariinit. Vai sanoisinko jopa pienet appelsiinit, hän kirjoittaa iloisena.

Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas pohtii painoaan peilin edessä: "Tiedän pystyväni tähän"

Kommenttikenttä on täyttynyt samaistuvista kommenteista.

- Kolmas menossa ja nahkarukkasille on suunta kirurgin veitsen alle sit kun imetys loppuu, eräs kertoo oman ratkaisunsa.

- Uuh. Mä oon sen verran nösben että en uskalla, Eveliina myöntää vastauksessaan.

- Meillä niitä kutsutaan majavan hänniksi, monet kutsumanimet on tissit saaneet, seuraaja kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

- Majavanhäntä kuulostaa kyllä myös osuvalta, mutta eikös ne hännät ole melko tuuhean karvapeitteen omaavia? Eveliina vitsailee.

 - Ai kamala, no se. Ei ajatella niin syvällisesti sitä asiaa, seuraaja vastaa.

Matti Nykäsen tytär Eveliina Mäntykangas harvinaisen avoimena: "Jännittää sanoa tätä..."

Myös Matin leskellä Pia Nykäsellä on sananen sanottavanaan asiaan. Hänellekin eläinvertaukset ovat nimittäin tuttuja.

- Meillä päin sanotaan Ajokoiran korviksi,kun vähän lötkähtävät, Pia kertoo.

Majavan häntä
Majavan häntä ei todellisuudessa ole karvapeitteinen, vaan pinnaltaan nahkaisen suomumainen. Häntä on majavalle tärkeä rasvavarasto ja lämpöä säätelevä elin.

Pia ja Matti Nykänen menivät naimisiin vuonna 2014, ja he olivat yhdessa Matin kuolemaan saakka. Matti menehtyi 55-vuotiaana, 4. helmikuuta 2019.

Pia Nykänen ei voi hyvin - joutui lääkäriin

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan