Markus Räikkönen palasi Suomeen eroilmoituksen alla - Sanna Marin pötki pitkin hiekkatietä

Markus Räikkönen ja Sanna Marin
Mainos
Mainos päättyy

Väistyvä pääministeri Sanna Marin, 37, ja hänen sijoittajapuolisonsa Markus Räikkönen, 37, ilmoittivat tänään (10.5.) hakevansa avioeroa. 

Katso videolta Seiskan tuoreimmat viihdeuutiset:

Pitkään erohuhuissa vellonut pari julkisti uutisen tänään sosiaalisessa mediassa yhteiskuvan yhteydessä.

- Olemme kiitollisia 19 yhteisestä vuodesta ja rakkaasta tyttärestämme. Olemme edelleen parhaita ystäviä, läheisiä toisillemme ja rakastavia vanhempia, molemmat kirjoittivat Instagramissa.

Mainos
Mainos päättyy

Avioero! Sanna Marin ja Markus Räikkönen eroavat

Sekä ministerin että sijoittajakönsikkään edelliset somepäivitykset ennen erouutista ovat edellisillalta (9.5.).

Uuden työpaikan pokannut Markus oli vain muutama päivä sitten Yhdysvaltojen länsirannikolla San Franciscon kaupungissa. Markus on aiemminkin viihtynyt paljon esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa hän on hoitanut erinäisiä bisneksiään.

Yllättäen hän kuitenkin matkasi takaisin Suomeen juuri ennen eroilmoitusta. Markus lisäsi eilisiltana Instagram-tarinaansa omakuvan, jossa hymyilee veden äärellä onnellisen näköisenä, lämpimänsävyiset ilta-auringon säteet kasvoillaan.

- Upea valo. Kevät Helsingissä, hän kirjoitti kuvan yhteyteen vapaasti suomennettuna. 

Markus Räikkösen yllättävä valinta - tähän juomaan sijoittajakönsikäs tarttui

Mainos
Mainos päättyy

Myös Sanna viihtyi eilisiltana ulkona luonnossa. Hän lisäsi Instagram-tarinoihinsa videon, jossa hölkkää hurjaa vauhtia hiekkatietä pitkin. Alkuun poliitikko kuvaa vauhdikkaasti eteneviä jalkojaan ja kääntää sitten kameran osoittamaan kasvoihinsa. Sanna suorastaan säteilee videolla iloisesti hymyillen.

Sanna on kertonut juoksemisen olevan hänelle tärkeä ja rakas harrastus.

- Talvella en niinkään juokse ihan sen vuoksi, että pyrin välttämään kaikkia lajeja, joissa on minkäänlainen loukkaantumisvaara. Nyt aika paljon jäätä teillä, mutta kävelen paljon, Sanna kertoi Seiskalle helmikuisessa Emma-gaalassa, jonne hän oli saapunut ilman avecia.

Sanna Marin herätti huomiota Helsingin keskustassa – pääministeri vähemmän yllättävissä puuhissa: ”Sen näki aivan selvästi”

Pitkään velloneista erohuhuistakin huolimatta ero tuli toisaalta yllätyksenä, sillä Markuksen maaliskuisen pökkimisskandaalistakin huolimatta kaksikko juhli vastikään yhdessä. Sanna julkaisi vappuna Instagram-tarinoissaan kuvia parivaljakon yhteisestä illanvietosta, joka sisälsi romanttisen illallisen sekä baarijammailua. 

Mainos
Mainos päättyy

Erohuhuissa vellovat Sanna Marin ja Markus Räikkönen bilettivät yhdessä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Markus Räikkönen palasi Suomeen eroilmoituksen alla - Sanna Marin pötki pitkin hiekkatietä