Marja Hintikka uupumuksesta: "Tavallisuus on kuollut"

Juontaja Marja Hintikka, 44, pohtii tärkeää aihetta somekanavallaan.
Marja Hintikka täräyttää suorat sanat: "Onneksi noilla ei ole lapsia!"
Marja Hintikka kyselee somessa, miksi niin moni ihminen uupuu jo hyvin nuorena. Marja kertoo, että aihe on puhuttanut häntä viime aikoina paljon.
- Kohtasin töiden parissa vanhemman, jonka molemmat lapset olivat romahtaneet opiskeluaikoina suorituspaineisiin, kasvaviin vaatimuksiin ja aivan liian aikaisin vaadittaviin ”ratkaiseviin” valintoihin. Myös Helsingin sanomien jutussa kerrotaan tänään, että moni uupuu etenkin lukiossa, ja erityisen huonosti voivat tytöt, Marja kirjoittaa maanantaina (27.3.) Instagramissa.
Marjan mielestä ihmetystä herättää myös se, että teini-ikäisten pitäisi tietää, mikä heistä tulee isona.
- Kaveripiirissä on huolestuneena seurattu, kuinka jo yläkouluikäisissä näkee uupuneita ja valtavassa onnistumisen paineessa eläviä lapsia. Ihmetystä on herättänyt, miksi lasten pitää jo 13-15 vuotiaana pohtia aikuisuuden ammattiaan ja tehdä ainevalintoja sen mukaan. Moni tuntuu jo alle 15-vuotiaana luulevan, että jos he nyt valitsevat yhdenkin asian väärin, sulkeutuvat ovet tulevaisuudessa tiettyihin ammatteihin ja opiskelupaikkoihin.
Marja itse kertoo tietäneensä vasta 25 ikävuoden jälkeen tulevaisuuden suunnitelmistaan.
- Koulu-uupumustilanteeseen on varmasti useita syitä. Uupuneiden lasten vanhempien kanssa jutellessa on käynyt selväksi, että yhtenä pidetään aivan liian aikaista ’omaehtoisuuden eetosta’ suomalaisessa koulu- ja opiskelumaailmassa. Lapsen pitäisi jo hyvin varhain tehdä itsenäisiä valintoja, itseohjautua ja itse pärjätä. Turva ja yhteisön tuki hajaantuu liian aikaisin, vaikka moni nuori kaipaisi hyvin selkeää opiskelun struktuuria ja pysyvää luokkayhteisöä, mediapersoona miettii ja jatkaa:
- Toisena syynä keskusteluissa nousee esiin yhteiskuntamme suorituskeskeisyys, jota ME AIKUISET ylläpidämme. Aina on onnistuttava ja mentävä eteenpäin. Tähän littyy myös suomalaiskansallinen häpeäkulttuuri, jossa herkkyys, heikkous ja epäonnistuminen ovat tabuja, joista ei saa puhua.
Kolmantena seikkana Marja mainitsee median ruokkiman kuvan hyvästä elämästä.
- Käsitys ihmisyydestä polarisoituu ja TAVALLISUUS ON KUOLLUT: olet joko täydellinen menestyjä tai sitten et ole yhtään mitään. Keskiverto (ja sen riittävyys) on nykymaailmassa vieras käsite, Marja pohtii.
Marja Hintikalta väkevä avautuminen 10 vuoden ajalta: lapset syynä tyttöjen reissujen perumiseen!