Maria Veitola kertaa traumaattista Kreikan-lomaansa: "Paskaa oli niin paljon"

Sanavalmiin suosikkijuontaja Maria Veitolan, 49, elämän ensimmäinen Kreikan-loma alkoi katastrofaalisesti, kun hänen matkatavaransa katosivat. Ne palautuivat omistajalleen vasta kymmenen päivän kuluttua, eli Suomeen palattua.
Hups, Maria Veitolan Kreikan-loma sai painajaismaisen alun
Instagram-sivunsa tuoreessa postauksessa hän kertoo enemmän yksityiskohtia painajaismaisesta lomastaan, jonka aikana harvinaisen moni asia vaikuttaa menneen mönkään. Julkaisunsa ensimmäisessä otoksessa Maria nauraa iloisesti lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta.
- Mä sain mm. noidannuolen, kasvoihin pamahti paiseinen, kutiseva ihottuma ja sit mun AINOAT housutkin meni, hän luettelee kuvatekstissä.
Maria Veitola teki roskapöntöstä arvokkaan löydön: "Apua miten riipivä näky!"
Seuraavissa kuvissa näkyy vaaleanpunaisella kukkakuviolla koristettujen söpöjen housujen surkea kohtalo. Maria on nimittäin istunut ilmeisesti ulosteeseen, ja tahrannut housujen takaliston pysyvästi.
- Istuin yhdellä rannalla sellaisella muurin palasella ja tein tilaa ystävälleni Samulle, joka parahti siinä siirrellessä hanuriani, että oon tainnut istua paskaan. Ei jumalauta. Tämäkin vielä.
Tsemppasin itseäni ja aattelin, että pitää sit vaan pestä housut kämpillä, tosin meidän pesukone oli rikki. Käyttäisin konetta silti ämpärinä, hän kertaa housujen surullista tarinaa.
Julkaisun seuraavissa kuvissa voi nähdä Marian pahoin tahraantuneet housut.
- Hengattiin koko päivä ties missä, käytiin mm. yhdessä luostarissa, jossa hengailen kuvassa 4 muina naisina kädet selän takana ja kuvittelen peittäväni sen kakkaläikän puhelimellani.
- En tajunnut, että sitä paskaa oli niin paljon! Koko persikan leveydeltä, Maria päivittelee.
Karu totuus valkeni hänelle pian.
- Pian selvisi, ettei se edes ollut paskaa, vaan jotain veneen tervaa / pikeä, joka ei lähtenyt millään, paheni vaan kun yritin puhdistaa tahranpoistoaineella, housuille hyvästi heittänyt Maria kertaa suruisana.
- Mut jos ootte kuulleet sellaisesta muotisanasta, kun RESILIENSSI, niin sitä tarvittiin tällä Kreikan matkalla.
Ahdistuksen sijaan Maria ja matkakumppani ovat valinneet asioille nauramisen.
- Mieli sanoi, että ”vittu mitä paskaa”. Mut sit vaan tolkutettiin toisillemme, et ”nyt nautitaan” ja naurettiin hulluna meidän kommelluksille, Maria muistelee ja kehottaa kaikkia muitakin omaksumaan vastaavanlaisen asenteen.
Maria Veitola kohtasi perheineen karanneita lehmiä - sitten tarina sai erikoisen käänteen
Toimittajana ja talk show -emäntänäkin kansalle tuttu Maria on muiden muassa luotsannut seitsemän tuotantokautta huippusuosittua Yökylässä Maria Veitola -realitysarjaa, jossa hän yökyläilee suomalaisjulkkisten kodeissa.
Räväkkänä somepersoonanakin tunnettua Mariaa rakastetaan myös tämän rehellisten, suorien ja kantaaottavien mielipiteidensä julkituomisen myötä.
Maria Veitolan somepäivitys aiheutti järkyttävän palautevyöryn: "Homo- ja transfobista paskaa!"