Kohupoliitikko Petrus Pennanen testautti spermansa - kertoo nyt yksityiskohtaisesti oudosta kokemuksestaan

Petrus Pennanen
Mainos
Mainos päättyy

Helsingin kaupunginvaltuutettu ja Avoimen puolueen puheenjohtaja Petrus Pennanen, 50, kertoo sosiaalisessa mediassa erikoisesta tilanteestaan spermanluovutuskopissa.

Petrus avasi kokemustaan Instagramin tarinat-osiossa.

- Menin spermatestiin! Minut laitettiin pieneen huoneeseen, jossa näytettiin suomalaista pornoelokuvaa, hän kuvailee englanniksi.

Petrus Pennanen ökyshoppaili ja söi ravintolassa – seuraavana päivänä Hurstin ruokajonoon

Mainos
Mainos päättyy

Petruksen mukaan tilanne ei kuitenkaan edennyt odotetulla tavalla.

Hetken elokuvaa katsottuaan hän ymmärsi, etteivät näyttelijöiden tositoimet käynnistyneetkään yhtä nopeasti kuin hän oli kuvitellut.

- Ainoa ongelma oli se, että ensimmäisen tunnin ja kolmentoista minuutin ajan videolla näkyi sohva, jolla ei istunut kukaan. Taustalla kuului ehkä jonkinlaista puhetta, Petrus äimistelee.

Puoluejohtaja menetti kertomansa mukaan uskon useaan otteeseen kelatessaan elokuvaa eteenpäin.

- Minä kuitenkin vain jatkoin pitäen sormen nappulalla ja...sain vihdoin palkintoni, kun kohtaukseen saapui kaksi ihmistä.

Petrus ei kerro, miten tilanne eteni huoneessa tämän jälkeen, mutta antaa päivityksensä päätteeksi kultaisen neuvon seuraajilleen.

Mainos
Mainos päättyy

- Halusin vain jakaa tämän tarinan teidän kanssanne, jotka kamppailette uskon menettämisen kanssa.

Petrus Pennanen ryyppäsi laivalla uuden venäläisrakkaansa kanssa - päätyivät huumesienikauppaan - kuvat!

Petrus on tullut poliittisen uransa lisäksi Rikkaat ja rahattomat -ohjelman osallistujana. Hän osallistui sarjaan silloisen tyttöystävänsä Roosan kanssa.

Muistatko? Petrus hortoili kadulla sekavan oloisena, katso video:

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan