Karoliina Koiviston raju tilitys - parisuhde ajoi paniikkihäiriöön: "Henkistä väkivaltaa oli paljon"

karoliina koivisto
Mainos
Mainos päättyy

Nanna Karalahden televisiosta tuttu sisko Karoliina Koivisto paljasti maanantaina Instagramin videotarinassaan sairastuneensa vakavaan paniikkihäiriöön noin kolme vuotta sitten. Karoliinan mukaan yksi syy sairastumiseen oli huono parisuhde.

- Elin suhteessa, jossa oli henkistä väkivaltaa paljon. Vaatimuksia jne. toisen rajoittamista, Karoliina kirjoitti.

Karoliina jakoi päivitykseensä kuntosalilla takavuosina napatun selfien, jossa huomio kiinnittyi hänen riutuneeseen vartaloonsa. Karoliina kertoi kuvan ohessa, että hänen kasvoistaan näki sisään kätketyn pahan olon, josta hän ei uskaltanut puhua.

- Laihduin hurjasti ja treenasin kovaa. Olin lähes syömättä ja menin ylikuntoon. Nämä kaikki yhdessä paha noidankehä josta ei päässyt ulos. Samaan aikaan jatkuva pelko. Varpaillaan eläminen ja toista yrittää miellyttää ajoi pahaan ensimmäiseen paniikkikohtaukseen ja pitkään kierteeseen ja taisteluun sitä vastaan, Karoliina kirjoitti.

Mainos
Mainos päättyy

- Lähipiiri tottakai huolestui, mutta se vaan suututti sillä hetkellä. Elin suhteessa, jossa mentiin ulkonäkö edellä ja aloin itsekin uskomaan sen merkitykseen. Kieroa ja hullua, mutta niin ihmismieli toimii, Karoliina kirjoitti.

Erohuhuja! Renny Harliniin yhdistetyn Karoliina Koiviston ja Hunks-Jannen suhde katkolla

Karoliina kertoi paniikkihäiriön aiheuttaneen hänelle huimausta ja tajuttomuuden rajamailla piipahduksia. Hän ei pystynyt olemaan töissä, koska pelkäsi pyörtymistä. Hän kertoi saaneensa ensimmäisen paniikkikohtauksensa autossa ja tämän vuoksi hän ei uskaltautunut auton rattiin yli vuoteen. Lääkityksestä löytyi lopulta apua.

- Hain apua ääripäistä: lääkäriltä, shamaanilta, astrologeilta, ystäviltä jopa tuntemattomilta ja tukiryhmistä. Helpotti niin hirveesti kun tajusin etten ole yksin ja tarvitsin tukea että pääsin koko suhteesta irti. Se kesti aikansa mutta kova työ palkitaan, Karoliina kirjoitti.

Karoliina täsmensi tiistaina Seiskalle, että ei puhunut somepäivityksessään ex-aviomiehestään, personal trainer Patrick Roosista, jonka kanssa hän eli kolmisen vuotta sitten on-off-suhteessa. Pari avioitui syksyllä 2019 ja erosi seitsemän kuukautta myöhemmin.

Nanna, Pirke, Karoliina
Siskokset Nanna, Pirke ja Karoliina tähdittivät vuonna 2018 Siskot-sarjaa.

Ensimmäiset yhteiskuvat Seiskassa! Renny Harlin flirttaili muille naisille – salarakas Karoliina Roos mökötti lonkerotölkin kanssa!

Mainos
Mainos päättyy

Kesällä 2020 Karoliinaan yhdisteltiin romanttisessa mielessä elokuvaohjaaja Renny Harlin heidän veneillessään yhdessä Haminan suunnalla.

 Raju kolmiodraama! Renny Harlin rikkoi Nanna Karalahden Karoliina-siskon avioliiton – petetty aviomies murtui!

Seiskalle alkoi tulla viime marraskuussa vinkkejä, joissa Scandinavian Hunks -tanssiryhmän Janne Vaittista yhdisteltiin romanttisesti Karoliina Koivistoon. 

Hunks-komistus jakoi tuolloin avoimella Instagram-tilillään yhteiskuvan Karoliinan kanssa. Sen yhteydessä hän hehkutti täydellistä viikonloppua.

Seiskan tietojen mukaan rakastavaisten tiet olisivat kuitenkin eronneet alle puolen vuoden tapailun jälkeen.

Seiska tavoitti maaliskuussa Jannen, joka ei halunnut kommentoida asiaa mutta ei myöskään kiistänyt eroa. Myös Seiskan tavoittama Karoliina oli samoilla raiteilla. Hänkään ei kommentoinut asiaa, mutta ei myöskään kieltänyt vellovia huhuja.

Erohuhuille antaa lisäpontta se, että Janne ja Karoliina ovat poistaneet pariskunnan yhteiskuvat Instagram-tileiltään. Salskea Hunks-tanssija on myös lopettanut vaalean kaunottaren seuraamisen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Karoliina Koiviston raju tilitys - parisuhde ajoi paniikkihäiriöön: "Henkistä väkivaltaa oli paljon"