Taas plastiikkakirurgille! Henny Harjusola menee taas kauneusleikkaukseen - "Tarvitset laitoshoitoa"

Vloggaaja ja kampaamoyrittäjä Henny Harjusola aloittaa vuoden 2023 lähtemällä Turkin Istanbuliin kauneusoperaatioon.
Viimeksi Henny oli veitsen alla lokakuun lopussa, jolloin hänelle tehtiin useita toimenpiteitä samanaikaisesti.
Henny ilmoitti joulukuussa, että lähtisi jälleen tutulle klinikalle leikeltäväksi, mikä aiheutti sosiaalisessa mediassa varsinaisen huhumyllyn. Kauneusvaikuttaja ei nimittäin ole vieläkään paljastanut, mihin leikkaukseen hän seuraavaksi menee.
Seiskan tavoittama Henny kertoo lentäneensä eilen (17.1.) Turkkiin ja sanoo kyseessä olleen eräänlainen sosiaalinen koe.
- Halusin nähdä, miten ihmiset reagoivat tällaiseen salamyhkäisyyteen tietäen sen, että olen vasta hiljattain käynyt viimeksi leikkauspöydällä. Ja yllättävän huonostihan he reagoivat. En osannut odottaa tällaista, hän kertoo puhelimessa.
- Hirveätä mollaamista ja hulluksi haukkumista. Monet ovat sanoneet, että ”eihän tuo ole tervettä”, ja että ”tarvitset laitoshoitoa etkä leikkauksia”. En minä ole päästäni seonnut, Henny sivaltaa.
Seuraajilta on tullut hyvin erilaisia veikkauksia siitä, mitä Henny aikoo itselleen tehdä.
- Villejä syytöksiä ja skenaarioita siihen nähden, etten ole vieläkään kertonut, mitä olen tänne tullut tekemään.

Kauneusleikkauksissa käyneen Henny Harjusolan katetrikauhu: ”Yhtäkkiä olin yltäpäältä veressä”
Nyt Henny paljastaa, että hän on menossa toiseen hiustensiirtoonsa. Syy tähän on ilmeinen: hän haluaa parantaa edellisen lopputuloksia.
- Näinkin jännittävä juttu on siis käsillä!
Viimeksi hän kävi hiustensiirrossa joulukuussa 2021. Toimenpiteestä on edelleen nähtävillä shokkikuvia Seiskan sivuilla. Hiusrajaa tuuhennettiin ja tuotiin alaspäin.
Ei herkille! Henny Harjusola kävi taas kauneusoperaatiossa - katso shokeeraavat kuvat!
- En antanut viime kerralla tohtorin ajella niskasta yhtään enempää hiuksia, mitä hän ajoi. Hän olisi halunnut siirtää enemmän hiuksia otsalleni, mutta halusin pitää mahdollisimman paljon takahiuksiani tallessa paranemisvaiheen ajan.

Kirurgi olisi jo tuolloin halunnut ottaa pään takaa hienompia hiussuortuvia rajaamaan Hennyn otsaa, jotta se näyttäisi luonnollisemmalta. Nyt se toteutuu.
- Saan sellaisen sentin kokoiset kaistaleet ”vauvahiuksia” otsalleni. Tämä on siis sellainen loppusilaus edelliselle hiustensiirrolleni, hän vielä selventää.
Viime vuoden lokakuussa Hennylle vaihdettiin entistä isommat rintaimplantit koosta 625cc kokoon 925cc.
Lisäksi vaikuttajalle tehtiin rasvaimu sekä laaja-alainen J-Plasma-toimenpide, jota käytetään muun muassa löysän ihon kiinteyttämiseen ja kiristämiseen.
Arkistovideo: Henny paljastaa ajatuksensa avioliitosta ja seksistä.
Henny halusi korjata aiemmin pieleen menneen brazilian butt liftin jälkeä sekä saada rintoihinsa ryhdikkäämmän profiilin.
Hän on kuvannut koko matkasta YouTube-videon, jossa kertoo vielä yksityiskohtaisemmin leikkauksista.