Juhani Palmun heikko kunto suretti joulumarkkinoilla – ”Vaikutti siltä, ettei hän reagoinut mihinkään ympärillään”

Seinäjoen joulumarkkinoilla viikonloppuna moni kulkija hidasti huolestuneena askeliaan taidemaalari Juhani Palmun, 78, gallerian myyntikojulla.
Syynä oli markkinavieraita surettanut Juhanin riutunut olemus.
– Juhani näytti todella heikkokuntoiselta. Vaikutti siltä, ettei hän reagoinut mihinkään ympärillään, Seiskalle kerrotaan.
Taiteilija istui pyörätuolissa punaisessa lämpöpussissa.
Juhani Palmun Leila-vaimo palkkasi asianajajan: Juhania pidetään väkisin laitoksessa
Juhani on kärsinyt lukuisista terveyshuolista.
Hänen sydämensä on pysähtynyt kahdesti. Lisäksi hänellä on ollut virtsarakon syöpä.
Vuonna 2017 taiteilija syttyi palamaan. Onnettomuus iski, kun taiteilija luki sanomalehteä, ja tuli tarttui kynttilästä lehteen. Liekit levisivät hänen syliinsä.
Palovammojen vuoksi Juhanilta amputoitiin onnettomuuden jälkeen yhdeksän varvasta.

Nyt puhuu laitokseen viety Juhani Palmu – tyrmää Leila-vaimonsa väitteen
Vain neljä vuotta myöhemmin Juhani paloi jälleen. Tällä kertaa hänen sähkökäyttöinen sänkynsä syttyi tuleen.
Sairaalaan kiidätetty Juhani vaivutettiin koomaan. Hän kyllä selvisi tästäkin onnettomuudesta, mutta menetti amputaatiossa vasemman jalkansa sekä osan vasemman käden sormistaan.
Terveyshuolien keskellä Palmut häädettiin Alahärmän-kodistaan maksamattomien vuokrien vuoksi.
Uusi koti löytyi Alahärmän keskustasta, entisen pankin tiloista. Siellä on myös Juhani Palmun taidegalleria.
Lue lisää ja katso kuva Juhanista tuoreimmasta Seiskasta!
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.