Johanna Tukiainen löysi uuden rakkaan - suhdetta varjostaa outo yksityiskohta

Kohublondi Johanna Tukiainen, 44, viihtyy uuden miehen kainalossa.
Johanna kertoi uudesta parisuhteestaan Facebook-tilillään. Kohublondi julkaisi julkisen parisuhdeilmoituksen eilen maanantaina (10.4.).
Somejulkaisun mukaan pari on pitänyt yhtä aprillipäivästä asti. Johanna julkaisi eilen yhteiskuvia miehensä kanssa, jotka ovat nyt poistuneet Johannan Facebook-profiilista.
Muutamissa kuvissa Johanna hehkutti saamaansa lahjaa. Kohublondin mukaan hänen miehensä oli ostanut hänelle Louis Vuittonin sormuksen.
Kuvissa näkyi myös miehen rannekello, joka on ilmeisesti Rolexin valmistama ökykello. Johanna julkaisi vielä kuvan miehestään keittiössä tekemässä ruokaa.
Johanna Tukiainen on nykyään taiteilija − tällaisen teoksen saa viidellä eurolla
Johannan tililtä löytyi aiemmin myös kuvia hänestä yläosattomissa. Kuvissa kohublondi ja hänen rakkaansa peittävät Johannan rinnat käsillään.
Kuvat leviävät edelleen internetissä.
Suhdeuutinen on siitä yllättävä, että Johanna vannoi vielä maaliskuun loppupuolella sinkkuuden nimiin.
– En enää ole kiinnostunut miehistä. Minä vain masturboin, syön ja nukun. Olen saanut tarpeekseni miehistä, Johanna kirjoitti somessa vapaasti suomennettuna.
Näin Johanna Tukiaisella menee nyt: "Masturboin, syön ja nukun"
Johanna kertoi uudesta rakkaastaan myös salaisella Facebook-tilillään. Monet Johannan Facebook-kavereista onnittelivat pariskuntaa julkaisun somekommenteissa.
Muutamat kohublondin someystävistä eivät olleet iloisia suhdeuutisesta.
Eräs Facebook-käyttäjä nimittäin huomautti, että Johannan uuden poikaystävän Facebook-profiilissa on hämmentävä yksityiskohta.
Mies on nimittäin ilmeisesti käyttänyt Facebook-profiilikuvanaan kuvaa, jota on käytetty Grindr-deittisovelluksessa.
Grindr on sukupuolivähemmistöille suunnattu deittisovellus.
Johannan Facebook-ystävä oli huolissaan siitä, että suhdeuutinen olisi myöhästynyt aprillipila.
– Ei niin hauska juttu kristitylle naiselle. Poikaystäväsi kuva on selvästi ollut profiilikuvana Grindr.com:issa. Googleta se, jos et tiedä mikä se on. Haluan vain parasta sinulle, rakas. Pyydän, älä taas pety rakkausasioissa. Mitä tämä mies haluaa? Ystävä kirjoitti Johannalle vapaasti suomennettuna.
Viestinsä yhteydessä Facebook-käyttäjä julkaisi jopa kuvakaappauksen Johannan poikaystävän Facebook-kuvasta. Kuvassa näkyy Grindr-sovelluksen vesileima.
Johanna oli muutama vuosi sitten kihloissa Veijo Lallin kanssa. Kaksikko on eron jälkeen viihtynyt yhdessä.

Johanna ja Veijo veivät Johannan huostaanotetun lapsen ulkomaille viime vuonna. Johanna ja Veijo kielsivät olleensa parisuhteessa, mutta he pussailivat Helsingin laivaterminaalissa kohdattuaan toisensa ensimmäistä kertaa Johannan vapauduttuaan vankilasta Ruotsissa.
Ilmeisesti Johanna on nyt jättänyt Veijon taakseen.