Jättivelat rötöksistä ja raskas kaasujalka – julkkishypnotisoija Sami Minkkinen syvissä talousongelmissa

Nelosen Mitä tuli tehtyä -ohjelmasta kuuluisuuteen ponnahtanut valmentaja ja hypnotisoija Sami Minkkinen, 44, auttaa ihmisiä ratkomaan elämänhallintaan liittyviä ongelmia, mutta ei itse aina elä niin kuin opettaa. Minkkisen rikos- ja ulosottorekisterit paljastavat, että hänellä on taipumus ajautua varsin värikkäisiin tilanteisiin.
Minkkinen on kertonut, että sairastui joitakin vuosia sitten masennukseen, minkä johdosta menetti parisuhteensa, kotinsa ja firmansa. Hän avautui vajonneensa niin pohjalle, että päätyi elelemään sairauspäivärahalla ja keräämään pulloja.
Myös poliisi ja syyttäjä kiinnostuivat Minkkisen toiminnasta synkkien vuosien aikana. Pitkän rikosprosessin päätteeksi Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Minkkisen toissa vuoden joulukuussa törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Oikeus määräsi Minkkisen maksamaan verohallinnolle yli 100 000 euron korvaukset. Hänet määrättiin maksamaan myös ex-vaimolleen yli 23 000 euron korvaukset. Minkkinen ei ole pystynyt niitä maksamaan, joten ne ovat päätyneet ulosottoon.
Ulosottorekisteristä paljastuu, että Minkkinen on hoitanut raha-asioitaan muutenkin huolimattomasti. Rikosasioihin liittyvien vahingonkorvausten lisäksi vouti karhuaa Samilta muun muassa perintäfirmojen saatavia, jätehuoltomaksuja ja lapsen elatusapusaatavia.

Minkkisellä on ulosotossa myös sakkoja. Suurin niistä on 1 855 euron ylinopeussakko, jonka hän sai viime vuoden marraskuussa. Minkkinen kaahasi BMW X7 -katumaasturilla 80 km/h nopeusrajoitusalueella tutkaan 128 kilometrin tuntinopeudella. Poliisi löysi lisäksi Samin autosta tutkanpaljastimen.
Maaliskuussa julkkishypnotisoijan raskas kaasujalka koitui hänelle taas kalliiksi. Sisä-Suomen poliisi nimittäin kirjoitti hänelle 922 euron sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Myös tämä sakko on ulosotossa.

Minkkiseltä on kahden viime vuoden aikana karhuttu ulosoton kautta yli 180 000 euron velkoja. Niitä on onnistuttu ulosmittaamaan julkkismieheltä vain noin 20 000 euroa. Hänellä on oikeudessa vireillä myös useita uusia velkomusasioita.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.