Viki ja Köpi kertoivat sokkiuutisen suorassa lähetyksessä: Lopettavat YleX Aamussa!

Yksi Suomen suosituimmista radion aamuohjelmista on tulossa tiensä päähän. Tammikuusta 2017 Ylex Aamua juontaneet Juuso "Köpi" Kallio ja Ville "Viki" Eerikkilä lopettavat aamuohjelmansa.
Kaksikko jysäytti uutispommin tänään perjantaina (10.6.) suorassa radiolähetyksessä. Kyynelehtinyt kaksikko kertoi lopettavansa pitkäaikaisen aamuohjelmansa ja siirtyvänsä kokonaan Yle Areenan puolelle tekemään sisältöä.
– Vaikka tämä nyt kuulostaa siltä että tämä on vaikea asia hyväksyä, niin te kuulijat pääsette kuulemaan meitä jatkossakin. Myös livenä, Viki ja Köpi kertoivat.
He heittävät hyvästit Ylex Aamulle vetämällä viimeisen lähetyksensä 1. heinäkuuta Tavastialla. Tuolloin kaksikko nousee lauteille liveyleisön edessä ja tekee peräti kuuden tunnin liveshow’n.
Viki ja Köpi perustelivat yllätysratkaisuaan perjantaiaamun aamulähetyksessään. Kaksikko kertoi tyylilleen uskollisesti hyvin avoimesti syistä, jotka painoivat päätöksen taustalla.
– Ei ole mikään salaisuus, että olisin vielä itse jaksanut jatkaa näitä aamuja, Köpi pamautti.
– Mutta kun on tehty seitsemän vuotta yhdessä töitä ja toinen sanoo, että virta on lopussa ja kotona on ihmisiä, jotka tarvitsevat mua myös siellä aamuisin, niin asiaa ei enää mieti työkaverina vaan ystävänä.
Hän viittasi lausunnollaan luonnollisesti juontajakollegaansa Vikiin, josta tuli viime elokuussa isä.
– Joskus pitää tehdä kompromisseja, ja tämä oli paras mahdollinen kompromissi. Jos ihmisen pitää huilata, niin sitten se huilaa. Jos ihminen haluaa olla vaimonsa ja tyttärensä kanssa, niin sitten pitää olla.
Viki ja Köpi kertoivat lopettamispäätöksen olleen vaikea. Se oli myös helppo kuulla lähetyksestä, sillä kaksikko joutui puhumaan pitäessään taukoja ja nieleskelivät kyynelehtiessään.
Mutta kun kova päätös oli tehty, radiopersoonat kertoivat istuneensa alas ja miettineensä, haluavatko vielä tehdä yhdessä töitä. Molempien tahtotila oli ilmeinen.
– Lopulta saimme luotua sellaisen konseptin, että voidaan tuottaa teille ääntä, kuvaa ja aivan uusia juttuja. Sellaisia, joita te kuulijat olette vuosien varrella toivoneet. Tulette saamaan meistä paljon enemmän irti!
– Tulemme tekemään syksyllä jotain sellaista, joka sopii Villen elämäntilanteeseen paremmin – jatkaen kaikkea samaa kuin mitä tähänkin asti. Joten älkää sanoko, ettette voi enää kuunnella meitä. Se ei nimittäin missään nimessä pidä paikkaansa, kaksikko korosti suorassa radiolähetyksessä.
Suosikkijuontajat eivät poissulkeneet paluuta jonain päivänä aamuradioon.
– Tiedän, ettei se voi olla ikinä sama. Olemme luoneet kuulijoihin niin vahvan siteen, että sen uhkaaminen järkyttää. Mutta me nähdään syksyllä, Köpi lupasi.
