Jarkko Ruutu vaikeana Ruutujen oudoista asumiskuvioista: Jättivät ökykotinsa!

Jarkko Ruutu
Mainos
Mainos päättyy

Seiska kertoi aikaisemmin, että ex-jääkiekkotähti Jarkko Ruutu, 46, ja hänen mallivaimonsa Sofia Ruutu, 34, ovat muuttamassa uuteen kotiin.

Youtube-kanavaa pitävä Sofia kertoi asiasta omalla sometilillään.

Jarkko ja Sofia Ruutu muuttavat - menikö miljoonakoti jo kaupaksi? Poistui myynnistä vain kuukauden jälkeen

Vaikka muuttolaatikoiden kuljettaminen uuteen asuntoon onkin jo kovassa vauhdissa, Sofia kertoo lopullisen muuton tapahtuvan vasta myöhemmin.

Mainos
Mainos päättyy

Tällä hetkellä pariskunta majailee kahden lapsensa kanssa viiden huoneen asunnossaan Etelä-Helsingissä.

Jarkko ja Sofia Ruutu ovat pitäneet yhtä jo yli vuosikymmenen.
Jarkko ja Sofia Ruutu ovat pitäneet yhtä jo yli vuosikymmenen.

Ruudut ehtivät asua kodissaan lähes 10 vuotta. Seiska uutisoi Jarkon talokaupoista vuonna 2013. Lätkätähti pulitti 155-neliöisestä lukaalista tuolloin hurjat 1 130 000 euroa.

Juuri ennen muuttouutistaan Ruudut laittoivat miljoonakotinsa myyntiin. Hintapyyntö on noussut vanhasta kauppahinnasta yli 800 000 eurolla. Sittemmin 1 980 000 euron hintainen koti on sittemmin poistunut myyntipalvelusta. Asunto ehti olla ostajien saatavilla vain noin kuukauden.

Seiskan selvityksen mukaan miljoonakodissa on asunut virallisesti vain Sofia.
Seiskan selvityksen mukaan miljoonakodissa on asunut virallisesti vain Sofia.

Jarkko ja Sofia Ruudun asumiskuviot hämmentävät – pariskunta kirjoilla kahdessa osoitteessa

Seiskan selvityksen mukaan miljoonakodissa on asunut virallisesti vain Sofia. Jarkko asuu tien toisella puolella sijaitsevassa kodissa, jota pariskunta ei ole esitellyt julkisuudessa.

Mainos
Mainos päättyy

Kummallinen järjestely syntyi Seiskan tietojen mukaan jo useita vuosia sitten. Vuonna 2012 avioitunut pari ehti olla naimisissa seitsemän vuotta, ennen kuin Jarkko siirsi kirjansa kaikessa hiljaisuudessa naapuritalon puolelle. Jarkon tiedot siirtyivät uuteen asuntoon vuoden 2019 marraskuussa.

Seiska tavoitti hiljaiseloa viettävän Jarkon, joka ei halunnut kommentoida käynnissä olevia asuntokauppoja mitenkään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jarkko Ruutu vaikeana Ruutujen oudoista asumiskuvioista: Jättivät ökykotinsa!