Jari Sillanpää valehteli oikeudessa lapsipornorikoksesta – myönsi tekonsa haastattelussa

Neljä vuotta sitten Jari Sillanpää, 57, sai suuren kohun saattelemana syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
Teot eivät liittyneet toisiinsa, mutta ne tapahtuivat kuukauden välein elo- ja syyskuussa 2017. Erikoissyyttäjä Nina Huttunen vaati seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdollista vankeutta ja pornokuvien levittämisestä sakkotuomiota.
Sillanpää kiisti salissa molemmat syytteet. Oikeustalon käytävillä hän antoi toimittajille pitkiä lausuntoja, joissa kertoi tapahtumien kulusta ja kiisti syyllisyytensä itkun ja naurun sekaisessa tunnemyrskyssä.
Lopulta syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kaatui, ja suosikkiartisti selvisi sakkotuomiolla lapsipornoa sisältävien kuvien levittämisestä.

Nyt Sillanpää on yllättäen pyörtänyt puheensa ja myöntänyt syyllisyytensä 19.3. ilmestyneessä Länsiväylä-kaupunkilehden haastattelussa.
Artikkeli kertoi laulajan tulossa olleesta konsertista Espoossa, mutta lukijoiden huomion varasti Sillanpään erikoinen sitaatti. Lausuma vesitti kohulaulajan aiemmin kirkkain silmin esittämän väitteen.
– Asiaa ei voi väheksyä, mutta se on tapahtunut vain 5 tai 10 minuutin aikana, kun istuin huumepäissäni koneella ja otin kuvan striimistä (puhelimeeni). Poistin kuvat alle 24 tunnin kuluttua, mutta silti joudun kantamaan sitä mainetta koko ikäni, Sillanpää sanoo Länsiväylän haastattelussa.
Samalla hän tuli paljastaneeksi valehdelleensa kylmästi niin poliisikuulusteluissa, oikeussalissa, lukuisille median edustajille kuin omalle juristilleen.
Iskelmätähti siis myönsi ottaneensa kuvia rajusta lapsipornosta. Oikeuden mukaan Sillanpään puhelimessa oli kaikkiaan kahdeksan kuvaa, joissa aikuinen kohdistaa seksuaalista toimintaa hyvin pieneen lapseen.
Tilaa Seiska lomakkeella.