Jannika B:n karmea yö vastasyntyneen vauvan kanssa! Kirja: istui kotona puukko kädessä

jannika b
Mainos
Mainos päättyy

Tänään julkaistussa Sanna Wikströmin ja Jannika Wirtasen Jannika B – Ihmisen muotoinen -kirjassa Jannika kertoo avoimesti uupumuksestaan ja masennuksestaan.

Kuuntele Seiskan podcast-haastattelu Jannika B:stä:

Jannika analysoi kirjassaan sairastuneensa uupumukseen ja masennukseen täydellisyyden tavoittelun sekä liian vahvan myötäelämisen vuoksi.

Jannika joutui syviin vesiin saadessaan yhdessä Toni Wirtasen kanssa esikoistyttärensä Martan vuonna 2015. Vain kaksi viikkoa vauvan syntymän jälkeen Jannikan rakas isoisä kuoli. Ilo ja suru vuorottelivat Jannikan arjessa.

Mainos
Mainos päättyy

- Kun en käsitellyt suruani, minulle syntyi salakavalasti kuolemanpelko, ja näin jälkeenpäin sanoisin, että se oli myös elämänpelkoa. Pelkäsin elämää, ja sen arvaamattomuutta, Jannika kirjoittaa.

 

Jannika kertoo kirjassa karmeasta talviyöstä, jolloin hän oli yksin kotona kolmen kuukauden ikäisen tyttärensä kanssa. Toni oli keikalla.

- Olin aikaisemmin lukenut lehdestä, että asuinalueellamme oli tapahtunut murtoja. Lehdessä kerrottiin, että murtovarkaat soittavat lankapuhelimeen tai tulevat ovelle soittamaan ovikelloa kokeillakseen, onko ketään kotona. Tuona yönä heräsin ovikellon soittoon, Jannika kirjoittaa.

Jannika kertoo kirjassa nähneensä ikkunan läpi, että oven takana oli mies, joka oli peittänyt kasvonsa. Ovikello soi myöhemmin uudelleen ja Jannika soitti poliisille.

- Sytytin kaikki valot talossamme näyttääkseni, että talo ei ole tyhjä – joten ei kannata tulla. Väsyneenä ja univelkaisena istuin puukko kädessä hiljaisessa olohuoneessamme, ja tunsin, miten pelot hiipivät sisälleni, Jannika kertoo kirjassa.

Toni Wirtanen ja Jannika B tunteellisina lapsen suuresta askeleesta: "En luovu susta koskaan"

Mainos
Mainos päättyy

Kirjassa ei kerrota, miten yöllinen tilanne ratkesi.

Jannika sai apua uupumukseen ja masennukseen psykiatrilta. Hän käy säännöllisesti hoitamassa mielenterveyttään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan