Janni Hussilta siirappinen vaalimainos: ”Hyvä perstuntuma”
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on käynyt kuumana, ja yksi Liike Nyt -puolueen ehdokkaista on Joel Harkimo, 33.
Jollen kihlattu Janni Hussi, 31, julkaisi tänään (28.3.) Instagram-sivullaan varsin siirappisen vaalimainoksen kultansa puolesta. Julkaisun tekstissä hän perustelee, miksi hänen rakkaalleen pitäisi antaa äänensä eduskuntavaaleissa.
- Väittäisin, että mulla on aika hyvä perstuntuma Helsingin vaalipiirin ehdokkaaseen numero 113, Janni kirjoittaa ronskisti usein takapuolta kuvaavan persikkaemojin kera.
Hänen mukaansa Jolle edustaa samoja arvoja, kuin hän itsekin.
- Muuten oliskin aika vaikee yhteiseloa viettää, jos maailmankatsomukset merkittävästi poikkeais toisistaan.
Oho! Janni Hussi suunnittelee nykyään tatuointeja - kuvat
Janni kuvailee kuvatekstissä kihlattuaan äärimmäisen kiltiksi ja hyväntahtoiseksi.
- Jos valittavissa on oma etu tai yhteinen etu, tiedän että Jolle valitsee sata kertaa sadasta yhteisen edun. Tää näkyy arjessa mm siten. Että me läheiset tullaan aina ensin olipa tilanne mikä hyvänsä. Vaikka välillä oiskin ihan hyvä, jopa suotavaa miettiä itseään, niin Jolle laittaa aina muut itsensä edelle.
Hän kertoo aina ihailleensa Joelin tapaa paneutua hänelle tärkeisiin asioihin. Tästä on hyötyä yllättävissäkin asioissa.
- Matkaseurana myös aivan parasta, en koskaan tarttee nähtävyyksille Googlea tai matkaopasta. Jos vaan sais tosta kaikesta tiedosta puristettua tiivisteeksi itselle edes desin.., Janni miettii.
- Jolle on ehdottomasti ihmisten ihminen. Siinä missä esim. itse haluan välillä erakoitua koiran kanssa mökille, Jolle rakastaa että ympärillä on ihmisiä. Hänen seurassa jokainen tuntee itsensä kuulluksi, nähdyksi ja tärkeäksi, hän herkistelee ja kertoo Joelin olevan hänen lempi-ihmisensä.
Janni Hussin uusi kapistus puhuttaa - Aamulypsy-tähdeltä välitön kuitti
Janni ja Joel kihlautuivat vuonna 2021. He eivät pidä kiirettä häiden suhteen.
- En halua ruveta stressaamaan. Niiden pitää olla kivat bileet ja kiva päivä. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Olisi vaikeaa nähdä itsensä raivoamassa jostain sellaisesta, että joku kukka on väärän värinen ja väärässä kohtaa, mutta otetaan uusi puhelu häiden jälkeen ja katsotaan, miten meni, Janni hekotteli taannoin Seiskalle häitä miettiessään.