Iida Vainio sai haluamansa kesätyöpaikan!

Mediapersoona Iida Vainio, 19, on saanut kesätöitä.
Iida Vainio kertoo itsestään Seiskalle: Ihailen Pamela Anderssonia ja Linda Lampeniusta
Iida Vainio laukoo suorat sanat Onlyfansista: "Nuoret myy sielunsa ja lopulta pettyy"
Iida Vainio hehkuttaa kesän kuvioitaan. Kulta-Iidaksi itseään kutsuva somepersoona on aiemmin haikaillut urheilutoimittajaksi. Iida Vainio on myös suunnitellut asettuvansa ehdolle seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Tuleva kesä on työstä huolimatta rennon oloinen, sillä Iida paljastaa keskustelleensa jo musiikkitapahtumien järjestäjien kanssa.
- Kesä tulee! Näillä näkymin mä oon ainakin 10 eri festarilla yhteistyökumppanin kanssa, Iida hehkuttaa Instagramissa.
Iida on aiemmin kertonut haluavansakin tehdä pr-töitä.

Yllätysero! Sinkkuuntunut Iida Vainio karkasi aurinkoon kahden ruotsalaismiehen kanssa
Iidan kalenterissa näyttäisi olevan kuitenkin vielä tyhjää, sillä aiemmin hän haastoi kaikki halukkaat pelaamaan häntä vastaan tenniksessä. 1,5 vuotta mailapeliä treenannut pelinainen ei siis haasteita pelkää.
Lisäraha olisi silti mieluisa.
- Etsin vielä muutamaa yhteistyökumppania somekanaviin. Mikäli tarvetta siis mainostukselle yms., Iida toivoo.
Iida on kuuluisa kultaisesta mekostaan, joka päällä hän meni lentokentälle kulta-Leijonia vastaan Olympiakullan jälkeen helmikuussa 2022.
Iida Vainio ja Pyhimys puuhastelivat puistossa – katso video!