Hunksit taas yhdessä! Tältä he näyttävät nyt - mukana yllätysjäsen

Viime vuonna kunnioitettavat 20 vuotta täyttänyt Scandinavian Hunks -tanssiryhmä julkaisi Instagram-tilillään yhteiskuvan salskeista tanssijoistaan. Seiska uutisoi jo aiemmin komistusten jäähyväiskiertueesta, jonka on tarkoitus startata maaliskuussa.
Nyt köriläät ovat julkaisseet yhteiskuvan, jonka ohessa olevassa kuvatekstissä yksi tanssijoista muistelee taivaltaan ryhmässä.
- Päivämäärälleen tasan kymmenen vuotta sitten saavuin ensimmäistä kertaa Helsingin Ullanlinnaan ensimmäisiin Hunks-koreografiatreeneihin. Se oli jännä ja kova paikka pienen kylän pojalle! Siitä muutama kuukausi eteenpäin ja pääsin tekemään ekat keikkani, Hunksien jäsen Kimmo kertoo.
- Tänä vuonna, jätetään jäähyväiset keikkalavoille ja siirrytään elämässä eteenpäin, mutta ennen sitä on vielä kerran aika kiertueelle, hehkuttaa Kimmo lopuksi.
Lisäksi kuvatekstissä kehoitetaan seuraajia katsomaan lauantaina MTV3-kanavalla nähtävä Laulu Rakkaudelle -ohjelma.
Tunnetuimmat kuvassa poseeravat hunksit ovat nykyisin radiojuontajanakin tunnettu Esko Eerikäinen ja Gladiaattorit-ohjelmassakin esiintynyt Jucci Hellström.
Lavalle pyörätuolissa? Hunksien Jucci Hellström sai vihdoin oikean lääkityksen: Itku tuli
Kuvassa esiintyy myös Tanssii Tähtien Kanssa- ohjelmasta tuttu tanssinopettaja Matti Puro, joka ei tiedettävästi ole mukana Hunkseissa. Nähtäväksi jää, nähdäänkö Matti yhdessä Hunksien kanssa aiemmin mainitussa Laulu Rakkaudelle -ohjelman lauantaisessa jaksossa.