"Haudanryöstö!" Pepe Willberg paheksuu HS:ssa - näin Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Vesala ja Ellinoora puolustavat Mestarit areenalla -nimen käyttöä

Uudessa Mestarit areenalla -kokoonpanossa ovat mukana Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Vesala ja Ellinoora. Alkuperäisessä kokoonpanossa 2000-luvun alussa mukana olivat Heikki ”Hector” Harma, Pepe Willberg ja jo edesmenneet Kirka ja Pave Maijanen.
Katso videolta Seiskan viihdeuutiset:
Tässä ovat uudet Mestarit Areenalla - legendaarisessa konserttikiertueessa kaikki on nyt toisin
Helsingin Sanomat uutisoi lauantaina (2.4.), että Pepe ja Heikki eivät tienneet etukäteen Warner Musicin ideasta tuoda Mestarit areenalla -nimi takaisin. Pepe ja Heikki kertoivat haastattelussa, että nimen käyttö tuntuu heistä loukkaavalta ja hyväksikäytöltä etenkin edesmenneiden jäsenten vuoksi.
– Siltä kantilta ajateltuna on se jonkinlaista haudanryöstöä myös, Pepe latasi lehdessä.
– Tämä on hävytön loukkaus myös silloista yleisöä kohtaan, Hector summasi.
Uudet Mestarit julkaisivat sometileillään myöhään sunnuntai-iltana oman puolustuksen puheenvuoronsa nimen käytölle.
- Mestareista. Lähdimme tähän projektiin ilolla mukaan, hyvin aikein ja siinä oletuksessa, että kaikki osapuolet ovat asian puolella. Olemme pahoillamme, että kiertueen nimestä on aiheutunut mielipahaa. Yhteistä tapahtumille on ainoastaan se, että tämäkin on neljän ison artistin yhteinen kiertue. Nyt, vuonna 2022, teemme tällä porukalla tietysti jotain ihan omannäköistä, naiset kirjoittavat.
- On sanomattakin selvää, että kunnioitamme kollegoitamme erittäin suuresti. Mestarit-kiertue toi 90-luvulla valoa synkkään aikaan Suomessa ja samoin mekin haluamme tuoda lämpöä tähän aikaan. Olemme kuitenkin myös samalla valtavan ylpeitä siitä, mitä kukin meistä on artistina saanut aikaan. Kannamme kruunumme omasta urastamme pystypäin. Mestarit Areenalla -kiertueella on upea historia musiikin ja yhteenkuuluvuuden juhlana. Odotamme syksyä innolla ja toivotamme ihan kaikki tervetulleeksi mukaan.
- Rauhaa ja rakkautta, Jenni, Paula, Ellinoora, Kaija toivottavat tekstin päätteeksi.
Nelikon somepäivitykset ovat kirvoittaneet kommenttikenttiin kovasti keskustelua sekä nimen puolesta että sitä vastaan.
- Mestarit ei sovi lainkaan tälle loistavalle naisnelikolle nimeksi. Ei sillä etteivätkö he ole todella hienoja artisteja vaan siksi, että meillä on jo nuo ”Mestarit” ja tuon nimen käyttö tuntuu todella ”teennäiseltä ja jopa mauttomalta” tälle upealle nelikolle. Kun taas niille ”alkuperäisille” tämä sopii täydellisen osuvasti. Esim. Supernaiset, Ladyt tai mitä tahansa muuta muttei kyllä Mestarit, yksi kommentoija täräyttää.
- Antaa palaa, tämän päivän mestarit! Aina tulee sanomista, eikä kaikkia voi miellyttää. Te olette mestareita, ja 90-luvusta on kylliksi aikaa, toinen summaa.
- Oli nimi mikä hyvänsä, niin lopputulos on varmasti upea, kolmas kiteyttää.
Nelikon kiertueen kerrotaan olevan Suomen kaikkien aikojen suurin yhteiskiertue. Areenakeikat nähdään loppusyksyllä 2022 Espoossa, Vaasassa, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella. Kiertue alkaa 21. lokakuuta Espoon Metro Areenalta ja kiertue päättyy 12. marraskuuta Tampereen Nokia Arenalle.