HS: Katariina Souri odotti vaikeasti vammaista lasta - haki erikoisluvan abortille

Taiteilija Katariina Sourin elämäkertakirja Kata (Like) ilmestyy ylihuomenna (2.3.). Eveliina Talvitien kirjoittamassa kirjassa Kata kertoo tehneensä abortin vuonna 2006. Hän kertoo raskauden keskeytyksestään myös tuoreessa Helsingin Sanomien haastattelussa.
Kata odotti vuonna 2006 tyttölasta silloisen aviomiehensä Janne Janhosen kanssa. Lapsivesinäytteestä ja varhaisesta ultraäänitutkimuksesta selvisi, että sikiöllä oli vakava kehityshäiriö.
Tutkimukset kertoivat, että sikiön kaikki elimet toimivat peilikuvana normaalin sijaan. Ainostaan sydän oli normaalilla paikallaan. Kata kertoo kirjassaan, että lapsi olisi voinut selvitä ja elää terveen elämän, jos sydänkin olisi noudattanut muiden elinten peilikuvamaista sijaintia.
Kirjan mukaan lääkäri totesi, että lapsi saattaisi säilyä hengissä synnytykseen saakka, mutta kuolee tai joutuu moneen avosydänleikkaukseen heti synnytyksen jälkeen. Lääkärin mukaan lapsi jäisi joka tapauksessa vakavasti monivammaiseksi.
Katan raskaus näkyi jo. Hän päätyi hakemaan erityislupaa raskauden keskeyttämiselle.
- Mua ei ahdistaisi se, että lapsella olisi jokin vamma vaan se, että joutuisin katsomaan pienen lapsen toistuvia avosydänkirurgisia toimenpiteitä kykenemättä tekemään mitään. Ajatus oli mulle aivan hirveä, ylivoimainen. Tiesin, etten tulisi selviämään siitä, Kata kertoo.
Katariina Sourin perhe kasvoi: "Onnittelut perheenlisäyksen johdosta!"
Kata toteaa Helsingin Sanomille, ettei tunne päätöksestään syyllisyyttä. Hän on mielestään käsitellyt asian. Sitä hän katuu, ettei mennyt hoitajien pyynnöistä huolimatta katsomaan kuollutta vauvaa.
- Siinä elämäntilanteessa tuntui, etten pysty menemään. Jos olisin mennyt, se olisi ehkä nopeuttanut suruprosessia.
Abortin myötä osa istukasta jäi synnytyksen jäljiltä kohtuun. Kirjan mukaan kaavinta tuhosi mahdollisuudet tulla enää koskaan raskaaksi.
Suru koetteli Katan ja hänen miehensä avioliittoa. Ensimmäinen avioerohakemus jätettiin joulukuussa 2006. Hakemus peruttiin, mutta pari erosi lopullisesti myöhemmin.